Tietosuojaseloste
Rekisterinpitäjänä toimivan POP Pankki -ryhmän on ylläpidettävä selostetta vastuullaan olevista henkilötietojen käsittelytoimista.
Julkaistu 23.11.2020
Henkilötietojen suoja ja luottamuksellisuus on meille sydämen asia. Kerromme tässä, miten POP Pankki -ryhmä käsittelee henkilötietoja, mitä oikeuksia Sinulla on ja miten henkilötietojen käsittelyä säännellään ja valvotaan.
POP Pankki -ryhmä käyttää henkilötietojasi vain ennalta suunniteltuihin ja Sinulle kerrottuihin tarkoituksiin, taikka perustuen antamaasi suostumukseen. Keräämämme tiedot ovat tarpeellisia, jotta voimme tarjota asiakkaillemme palveluita taikka täyttää sitovat velvoitteemme.
Henkilötietojen käsittelymme perustuu pääsääntöisesti sopimussuhteeseen ja sitä edeltäviin toimenpiteisiin. Käsittely voi perustua myös viranomaisvelvoitteisiin, kuten verolainsäädännön vaatimukset. Tietyissä tilanteissa käsittely perustuu oikeutettuihin etuihimme, tästä esimerkkinä on vaikkapa suoramarkkinointi, edellyttäen että et ole sitä kieltänyt, taikka kehitystyömme.
Tietoja kerätään esimerkiksi luotonantoa, maksuliikenteen seurantaa ja sijoituspalveluja varten lakien edellyttämällä tavalla. Käytämme henkilötietojasi myös palveluidemme kehittämiseen, laadunvarmistukseen ja markkinointiin. Seuraamme ja analysoimme tuotteidemme ja palveluidemme käyttöä ja segmentoimme asiakkaita, jotta pystymme tarjoamaan parempia palveluita ja kohdentamaan markkinointiamme paremmin. Käsittelemme tietoa myös koulutustarkoituksissa ja palveluiden turvallisuuden varmistamiseksi.
Saamme tietoa Sinun lisäksesi esimerkiksi julkisista rekistereistä, eri viranomaisilta, luotto- ja asiakastietorekistereistä sekä yhteistyökumppaneiltamme. Liike- ja palvelutapahtuman niin edellyttäessä voimme nauhoittaa puheluita ja tallentaa viestejä varmistaaksemme viestin sisällön.
Noudatamme kaikessa toiminnassamme ja kehityksessämme tietosuoja-asetusta ja henkilötietolakia, luottolaitoslainsäädäntöä ja hyvää pankkitapaa, henkilötietojen käsittelyä koskevia käytännesääntöjä sekä pankkisalaisuusvelvoitteita. Pankkisalaisuus rajoittaa pankin hallussa olevien tietojesi luovuttamista - luovutamme tietoa eteenpäin vain lakiin perustuen taikka antamasi suostumuksen perusteella.
Tietosuoja-asetuksen soveltamisen myötä Sinulla on entistä laajemmat oikeudet perehtyä ja vaikuttaa omien tietojesi käsittelyyn. Voit esimerkiksi:
Tarkempaa tietoa saat tietosuojaselosteista. Tietosuojaseloste on pankkien asiakasrekisterin tietosisältöä, tietojen käsittelyn oikeusperusteita sekä käyttötarkoituksia kuvaava asiakirja. Tietosuojaselosteet löytyvät pankkien sivuilta kohdasta Hyödyllistä tietää.
Voit tehdä pyynnön omien tietojesi tarkastamiseksi esittämällä pyynnön verkkopankissa. Voit tehdä pyynnön myös henkilökohtaisesti jossakin palvelupisteessämme. Varauduthan todistamaan henkilöllisyytesi. Toimitamme otteen tiedoistasi verkkopankkiin, postitse tai henkilökohtaisesti kuukauden kuluessa.
Jos haluat itsellesi sähköisen kopion kaikista itse antamistasi tiedoista, voit samalla tavoin esittää pyynnön joko verkkopankissa tai henkilökohtaisesti palvelupisteessä.
Pääsääntöisesti emme siirrä tietoja ns. kolmansiin maihin eli EU- ja ETA-maiden ulkopuolelle. Niissä tilanteissa, joissa siirtäisimme tietoja kolmansiin maihin, soveltuu jokin seuraavista olosuhteista.
Rekisterinpitäjänä toimivan POP Pankki -ryhmän on ylläpidettävä selostetta vastuullaan olevista henkilötietojen käsittelytoimista.
Käytämme evästeitä (cookies) palvelussamme käyttäjäystävällisyyden, tehokkuuden ja turvallisuuden parantamiseksi. Evästeiden avulla seuraamme palvelujen käyttöä, parannamme sivuston sisältöjä ja käytettävyyttä, sekä tarjoamme asiakkaiden tarpeiden mukaisia tietoja ja palveluita.
Eväste on sivuston pieni, käyttäjän omalle tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja.
Käyttäjä voi halutessaan kieltää selaimessaan evästeiden vastaanoton tai poistaa selaimeensa tallentuneet evästeet. Tämä voi kuitenkin aiheuttaa puutteita palvelun toiminnassa.
Evästeiden käyttöä voi hallinnoida selaimen asetuksista ja käytettävissä olevat vaihtoehdot riippuvat selaimen ominaisuuksista.
Pankki tarjoaa asiakkailleen tunnistuspalvelua, jonka avulla sähköisiä asiointipalveluja tarjoava yritys tai yhteisö voi tunnistaa asiakkaansa. Tunnistautuminen tapahtuu Pankin verkkopankkitunnuksia käyttäen.
Pankki noudattaa tunnistuspalveluissaan Finanssialan Keskusliitossa laadittuja Pankkien Tupas-tunnistuspalvelun tunnistusperiaatteita ja pankkien Tupas-tunnistuspalvelun palvelukuvausta.
Tunnistusperiaatteet ja palvelukuvaus on luettavissa Finanssialan Keskusliiton verkkosivuilla.
Lisätietoa POP Pankin tunnistusperiaatteista löytyy kunkin pankin omilta kotisivuilta kohdasta hyödyllistä tietää.
Tutustu verkkopankin turvallista käyttöä käsittelevään sivuumme ›
POP Pankkien tietosuojavastaavana (Data Protection Officer) toimii Sini Vänskä.
Jos haluat lisää tietoa henkilötietojen käsittelystä, voit ottaa häneen yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen tietosuoja@poppankki.fi tai postitse osoitteella:
POP Pankkikeskus osk
Sini Vänskä
Hevosenkenkä 3, 02600 Espoo
Henkilötietojen käsittelyä valvoo:
Tietosuojavaltuutetun toimisto
Käyntiosoite: Ratapihantie 9, 6. krs, 00520 Helsinki
Postiosoite: PL 800, 00521 Helsinki
Vaihde: 029 566 6700
Faksi: 029 566 6735
Sähköposti: tietosuoja@om.fi