Hyppää sisältöön
Kaksivärinen tausta

Usein kysytyt kysymykset - Verkkopalvelut

Olemme koonneet tänne verkkopalvelujamme koskevia kysymyksiä ja vastauksia niihin.

Aiheet

Pääset kirjautumaan palveluun minkä tahansa suomalaisen pankin verkkopankkitunnuksilla. Avaa palvelun etusivulta allekirjoituspyyntö ja tutustu huolellisesti sen asiakirjoihin. Klikkaa tämän jälkeen Allekirjoita asiakirjat -painiketta. Allekirjoitetut asiakirjat ovat ladattavissa palvelusta 30 päivän ajan.

Löydät allekirjoitetut asiakirjat Allekirjoituspalvelumme etusivulta. Allekirjoitetut asiakirjat löytyvät Valmiit asiakirjat -osiosta tai Odottavat asiakirjat -osiosta, jos asiakirjoilla on useampia allekirjoittajia ja kaikki osapuolet eivät ole vielä allekirjoittaneet asiakirjoja. Valmiit asiakirjat ovat palvelussa nähtävillä ja ladattavissa 30 päivän ajan allekirjoituksen jälkeen.

Pääset Allekirjoituspalveluun osoitteesta allekirjoitus.poppankki.fi. Näet palvelun etusivulla allekirjoitusta odottavat asiakirjat.

Oman allekirjoituksesi jälkeen asiakirjat näkyvät Valmiit asiakirjat -osiossa palvelun etusivulla, jos kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet asiakirjat.

Jos jonkun osapuolen allekirjoitus puuttuu yhä, asiakirjat näkyvät palvelun etusivulla Odottavat asiakirjat -osiossa. Kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet asiakirjat, saat siitä ilmoituksen.

 

POP Avain -tunnuslukusovelluksen voi asentaa yhtäaikaisesti kahdelle laitteelle. Jos olet vaihtamassa laitetta, voit tarvittaessa poistaa vanhan laitteesi/profiilisi joko POP Mobiilissa tai verkkopankissa, johon voit kirjautua myös paperisen tunnuslukukortin ja tekstiviestivahvistuksen avulla.

POP Mobiilissa käyttäjätilin poisto tapahtuu kohdasta "Lisää" ja sen alta kohdasta "Luotetut laitteet." Verkkopankissa käyttäjätilin poisto onnistuu oman nimen alta kohdasta "Muuta tunnuslukusovelluksen asetuksia". Voit myös pyytää pankkiasi tai chat-palveluamme poistamaan käyttäjätilisi.

Varmista, että puhelinnumerosi on tallennettuna verkkopankin Ota lisäpalvelut käyttöön -kohtaan, jotta voit vastaanottaa vahvistustekstiviestin. 

POP Avaimen asentamista ja rekisteröimistä varten tarvitset verkkopankin käyttäjätunnuksesi ja avainlukulistan. Olethan myös lisännyt puhelinnumerosi verkkopankkiin ja ottanut käyttöön tekstiviestilisäpalvelun.
  1. Lataa POP Avain -tunnuslukusovellus älypuhelimesi tai tablettisi sovelluskaupasta ja asenna se laitteellesi.

    AppStore (Applen iPhone- ja iPad-laitteet).
    GooglePlay (Android-puhelimet ja -laitteet).
  1. Kirjaudu POP Avaimeen verkkopankkisi käyttäjätunnuksella ja salasanalla.
  2. Seuraa ohjeita ja kirjoita turvaluku paperisesta avainlukulistaltasi.
  3. Anna tekstiviestissä* saamasi lisävahvistuskoodi.
  4. Valitse PIN-koodi ja nimeä POP Avaimen profiilisi.
  5. Ota biometrinen tunnistautuminen käyttöön** tai ohita vaihe.
  6. POP Avaimen profiili on nyt luotu, mutta turvallisuussyistä se on yhä lukittu. Saat tekstiviestin, jossa kehotetaan poistamaan lukitus verkkopankissa.

* Lisävahvistusviesti lähetetään vain, jos olet ilmoittanut matkapuhelinnumeron verkkopankkiisi ja ottanut tekstiviestilisäpalvelun käyttöön. Jos lisäpalvelua ei ole otettu käyttöön, POP Avaimen aktivointi keskeytyy ja esiin tulee virheilmoitus "Istunto on vanhentunut, palaa alkuun." Käy lisäämässä puhelinnumero verkkopankkiin ja aloita POP Avaimen aktivointi alusta.

** Mikäli et halua ottaa biometrista tunnistautumista käyttöön, jatka lukituksen poistamiseen ohjeiden mukaisesti. Jos päätät ottaa biometrimetrisen tunnistautumisen käyttöön, sinun pitää profiilin luomisen jälkeen käydä poistamassa lukitus verkkopankissa ohjeiden mukaisesti ja tämän jälkeen aktivoida biometrinen tunnistautuminen käyttöön pin-koodilla profiilisi asetuksissa POP Avaimessa.  

Huom! Säilytä paperinen avainlukulistasi toistaiseksi, sillä sitä tarvitaan edelleen POP Avaimen aktivoimiseksi esimerkiksi puhelimen vaihdon yhteydessä.

POP Avain voi lukkiutua virheellisten avausyritysten seurauksena. Turvallisuussyistä myös laitteelle ensi kertaa aktivoitavat POP Avain -tunnuslukusovellukset ovat aluksi lukittuja. Voit poistaa valittujen laitteiden lukituksen verkkopankissa.

Lukitun POP Avain -profiilin avaaminen onnistuu verkkopankissa joko avaintunnuskortilla tai toiselle laitteelle ladatun POP Avain -tunnuslukusovelluksen avulla. Verkkopankin käyttäjätunnus ei lukitu, vaikka POP Avain lukittuisikin. 

  1. Kirjaudu verkkopankkiisi käyttäen käyttäjätunnustasi, salasanaasi ja avaintunnuslukukorttia. Jos olet aiemmin asentanut POP Avaimen toiselle laitteelle, voit käyttää sitä avaintunnuslukukortin sijaan.  
  2. Klikkaa verkkopankin yläreunasta omaa nimeäsi.  
  3. Valitse nimesi kohdalta aukeavasta valikosta kohta ”Muuta tunnuslukusovelluksen asetuksia”.  
  4. Valitse laite, jolle olet POP Avainta aktivoimassa. Laitteen kohdalta näet lukituksen ja voit poistaa sen. Hyväksy lukituksen poisto turvalukua käyttäen. 
  5. Kun lukitus on poistettu, POP Avain on käytettävissä. 

Huom! POP Avain -tunnuslukusovellus on mahdollista asentaa kahdelle laitteelle. Voit hallinnoida laitteitasi verkkopankissa. Lukituksen voi avata myös toiselle laitteelle asennetussa POP Mobiilissa ja POP Avaimessa.

POP Avaimen voi ladata sovelluskaupasta EU-alueella, ja sovellus ei ole tarjolla EU-alueen ulkopuolisten maiden sovelluskaupoissa. Asennettua POP Avainta voi toki käyttää normaalisti ulkomailla, joten maksujen vahvistaminen onnistuu kaikkialla maailmassa matkaillessasi. 

Voit ladata POP Avaimen veloituksetta puhelimesi sovelluskaupasta. Ennen käyttöönottoa POP Avain täytyy rekisteröidä, kun olet POP Pankin asiakas ja sinulla on POP Pankin verkkopankkitunnukset. POP Avaimen käyttö sisältyy verkkopankkitunnusten hintaan eikä siitä veloiteta eri maksua. 

POP Avain käyttää tietoliikenneyhteyttä puhelimesi asetuksissa määrittämälläsi tavalla. Mahdollisista tietoliikennemaksuista saat tietoa operaattoriltasi.

POP Avain on vahvan sähköisen tunnistamisen kriteerit täyttävä tunnuslukusovellus, jota voit käyttää esimerkiksi tunnistautumisessa kirjautuessasi verkkopankkiin tai POP Verkkohetkeen, vahvistaessasi maksuja verkkopankissa tai POP Mobiilissa tai ostoksiasi verkkokaupassa. POP Avaimen avulla voit tunnistautua myös kolmannen osapuolen palveluihin, kuten verohallinnon tai KELAn verkkopalveluihin. Kaikki tämä ilman avainlukukortin kaivelua. 

POP Avain on POP Pankin arkea helpottava tunnistautumissovellus. Se mahdollistaa tunnistautumisen ja maksujen vahvistamisen kätevästi ilman, että sinun tarvitsee kaivaa esiin paperisia tunnuslukuja. POP Avaimella voit tunnistautua POP Mobiiliin ja verkkopankkiin, sekä kolmansien osapuolien palveluihin. Ota POP Avain käyttöön lataamalla se sovelluskaupasta: Androidille ja iPhonelle
 
Voit lukea lisää POP Avaimen verkkosivuilta.
 

Kyllä voi. Yritysasiakas voi varsin näppärästi mm. katsoa tilitiedot ja maksaa laskuja. Yritysasiakas voi myös vahvistaa maksut POP Avain -tunnuslukusovelluksella. 

  1. Kirjaudu sisään. Käytä POP Avainta ensimmäiseen tunnistautumiseen. Kun kirjaudut POP Avaimella, anna vain käyttäjätunnus ja paina Seuraava.
  2. Mikäli olet asentanut jo POP Avain –tunnuslukusovelluksen, se avautuu automaattisesti ja pyytää vahvistamaan kirjautumisen mobiilipankkiin. Vahvista kirjautuminen POP Avaimen PIN-koodilla.
  3. Vahvistamisen jälkeen pääset luomaan oman 4–8-numeroisen PIN-koodin POP Mobiiliin. Vahvista PIN-koodi antamalla se toisen kerran. Kun valitset PIN-koodia, ota huomioon, että sen pitäisi olla helppo muistaa, mutta vaikea arvata. PIN-koodi ei voi olla helppo numerosarja (esim. 1234 tai 0101). Sen ei pitäisi myöskään olla syntymäaika, eikä missään tapauksessa sama kuin maksukorttisi PIN-koodi. Voit halutessasi vaihtaa PIN-koodin myöhemmin.
  4. Jos laitteesi tukee sormenjälkitunnistusta, voit ottaa sen käyttöösi tai valita sisään-kirjautumisen PIN-koodilla. Osalla iOS-laitteista voit valita sisäänkirjautumisen myös kasvojentunnistuksella.

POP Mobiili toimii laitteilla, jotka olet vahvistanut luotettaviksi luomalla niille käyttäjäprofiilin. Käyttäjäprofiilin luomiseen tarvitset POP Avain -tunnuslukusovellusta. POP Mobiilin asetuksista käsin voit tarkistaa luotetut laitteesi ja hallinnoida niitä. 

Näin poistat POP Mobiilin toiselta laitteelta

  1. Kirjaudu POP Mobiiliin.
  2. Valitse alavalikosta kohta Lisää.
  3. Valitse kohta Luotetut laitteet.
  4. Valitse POP Mobiili -välilehdeltä laite, jonka haluat poistaa.
  5. Napsauta painiketta Poista valittu laite (1).
  6. Vahvista poisto napsauttamalla painiketta Poista.

Käyttäjäprofiili on nyt poistettu valitsemaltasi laitteelta, mutta itse POP Mobiili -sovellus on laitteella edelleen. Sillä ei kuitenkaan voi kirjautua tilillesi ilman käyttäjäprofiilin uudelleenluomista POP Avain -tunnuslukusovelluksen avulla. Huomaathan, että valitulla laitteella saattaa edelleen olla POP Avain -tunnuslukusovellus. Huolehdi siis tarvittaessa myös sen poistamisesta. Voit poistaa tai lukita laitekohtaisen POP Avain -profiilisi verkkopankista käsin.

Näin poistat POP Mobiilin käyttäjäprofiilin laitteeltasi

Jos haluat poistaa POP Mobiilin käyttäjäprofiilin parhaillaan käyttämältäsi laitteelta, toimi seuraavasti:

  1. Avaa POP Mobiili -sovellus.
  2. Napsauta kirjautumisruudulla kolmen pisteen kuvaketta.
  3. Valitse toiminto Poista profiili.
  4. Vahvista profiilin poista napsauttamalla painiketta Poista.

POP Mobiili -profiilien poistaminen tehdään aina POP Mobiilista käsin. POP Avaimen profiileja taas hallinnoidaan verkkopankissa.

POP Mobiilin versioon 3.0 lisättiin korttitapahtumien reaaliaikaiset ilmoitusviestit.

Saat jokaisesta POP Visa -kortilla tehdystä hyväksytystä korttitapahtumasta ilmoitusviestin POP Mobiiliin. Ilmoitusviesti sisältää korttituotteen nimen, ostopaikan, tapahtuman summan ja osittaisen korttinumeron. Ilmoitusviestit lisäävät korttimaksamisen turvallisuutta, sillä saat aina reaaliaikaisesti tiedon korttisi käytöstä. ilmoitusviestiä painamalla pääset POP Mobiilin korttitapahtumiin ja näet tarkemmat tiedot tapahtumasta. Voit ottaa ilmoitusviestit käyttöön POP Mobiilin asetuksissa kohdassa ”Ilmoitukset” ja valitsemalla “Korttitapahtumat”.

Lue lisää korttitapahtumien ilmoitusviestistä 

Mobiilipankin käyttäjällä itsellään on tärkeä rooli siinä, kuinka turvallista asiointi loppujen lopuksi on. Ensinnäkin on hyvin tärkeä muistaa, että oma mobiililaite ja pankkiasioihin tarvittavat pankkitunnisteet ovat aina henkilökohtaisia. Niitä ei saa koskaan antaa kenenkään muun käyttöön.

Verkkopankin turvallisuuteen liittyvät asiat ovat tärkeitä myös mobiilipankin (ja monen muun asian) kohdalla. Erittäin tärkeää on, että pankkitunnisteen osia, kuten käyttäjätunnusta, salasanaa tai esimerkiksi paperista tunnuslukutaulukkoa, ei säilytä yhdessä ja samassa paikassa.
 
Mobiililaitteen osalta on tärkeää, että näytön lukitus on aina kytketty päälle laitteen asetuksista. Näin estetään tehokkaasti laitteen väärinkäyttöä, mikäli laite esimerkiksi varastetaan. Tärkeää on myös pitää mobiililaite kaikilta osin päivitettynä. Uusimpien päivitysten ylläpito koskee niin käyttöjärjestelmää, selainohjelmaa kuin laitteeseen asennettuja sovelluksiakin. Mobiilimaailmassa on myös tärkeää, että mobiilipankin sovellus ladataan luotettavasta lähteestä, käytännössä App Storesta (iPhone) tai Google Playsta (Android-puhelimet). Muistathan vielä kirjautua ulos pankkisovelluksesta, kun olet päättänyt asioinnin.
 
Lähde: F-Securen tietoturvakonsultti Ville Niilekselä
Älylaitteilla on oma käyttöjärjestelmänsä, ja tietoturvaltaan ne ovat monesta eri syystä hieman tavallista tietokonetta turvallisempia. Fakta kuitenkin on, että erilaisia haittaohjelmia esiintyy myös mobiililaitteissa. 

Voisi sanoa, että haittaohjelmien torjunta mobiililaitteissa on kuin turvalukko oman asunnon ovessa: se tarjoaa selkeästi lisäturvaa ja on vaikea nähdä, että tietoturvaohjelmista olisi jotain haittaa. On siis suositeltavaa, että mobiililaitteissa on haittaohjelmien torjuntaohjelma.

Lähde: F-Securen tietoturvakonsultti Ville Niilekselä
Tavalliseen verkkopankkiin verrattuna mobiilipankki on monin tavoin turvallisempi vaihtoehto. Verkkopankkiin esimerkiksi kirjaudutaan tavallisella Internet-selaimella, kun taas mobiilipankkiin kirjaudutaan erillisen sovelluksen kautta. Sovelluksen kautta kirjautumisesta on tietoturvan kannalta useita hyötyjä.
 
Selaimella kirjautuessa henkilö saattaa olla tietojenkalastelun kohteena. Hän saattaa käyttää kirjautumiseen vaikkapa omaan sähköpostiin tullutta linkkiä, jossa kehotetaan kirjautumaan omaan verkkopankkiin. Ongelma on tällöin siinä, että kyseinen linkki ei ohjaakaan käyttäjää ”oikean” pankin sivustolle, vaan tätä tarkoitusta varten luodulle huijaussivulle, jonka tarkoituksena on urkkia käyttäjältä kirjautumiseen tarvittavia tietoja. 
 
Mobiilipankissa käyttäjä kirjautuu mobiilipankkiin itse lataamansa erillissovelluksen kautta. Tämä sovellus pysyy aina samana. Mobiilimaailmassa mahdollisen väärän applikaation havaitseminen ja poistaminen järjestelmän ylläpitäjän toimesta on verrattain helppoa. Myös erilaiset käyttöjärjestelmien päivityksiin liittyvät asiat ovat helpommin hallittavissa juuri mobiililaitteissa.
 
Lähde: F-Securen tietoturvakonsultti Ville Niilekselä

Ota mobiilimaksu käyttöösi POP Mobiili -sovelluksessa.

Apple Pay

Google Pay

Mobiilimaksaminen on helppo ja turvallinen tapa hoitaa maksut kaupassa ja verkossa ilman fyysistä korttia. Hyväksyt maksun viemällä oman älylaitteesi maksupäätteen lähelle. Mobiilimaksulla voit maksaa kaupassa myös yli 50 euron ostokset lähimaksulla. 

POP Mobiilissa voit tehdä POP Rahastoihin kertamerkintöjä sekä jatkuvia kuukausisäästösopimuksia, mutta rahastojen lunastus pitää toistaiseksi tehdä verkkopankin kautta.

Etenkin tavoitesäästäminen eri kohteisiin, kuten ajoneuvoihin, asumiseen tai eläkepäiviin, on tehty helpoksi ja nopeaksi. Rahastolaskuri antaa laskelman tuotteista, jotka vastaavat toivomiasi tuotto-odotuksia annettuihin oletustietoihin perustuen. Näet muun muassa miten eri riskitaso vaikuttaa tuottoon pitkällä aikavälillä sekä arvion säästöajasta tavoitteisiisi perustuen.

Voit seurata rahastosijoituksiasi reaaliaikaisesti Omat rahastot-näkymässä sekä tarkastella tuottoja tuotekorttien kautta. Lisäksi rahastosäästämiseen liittyviä perusasioista voi opiskella Opi lisää rahastoista –osiossa. Menestyneimmät POP Rahastot näet kätevästi yhdellä silmäyksellä TOP 5 -rahastot näkymässä.

Kyllä. Alennus koskee ensimmäisen vuoden vakuutusmaksua. Huomaathan, että voit ostaa POP Mobiilin kautta myös esimerkiksi moottoripyörävakuutuksen.

POP Mobiili toimii myös tableteilla. Näkymissä voi olla hieman eroavaisuuksia eri laitteiden välillä, mutta kaikki toiminnallisuudet ovat käytettävissä samaan tapaan kuin puhelimellakin.

Nykyisin monet laskuttajat lähettävät laskun asiakkailleen sähköpostitse. Sähköisissä laskuissa on monesti mukana virtuaaliviivakoodi, eli numerosarja, joka sisältää maksun tiedot. Voit näppärästi kopioida numerosarjan laskulta ja painamalla Liitä viivakoodi -painiketta sovellus lukee maksun tiedot ja vie sinut suoraan tekemään maksua. Vähän samalla tavalla kuin tutussa Skannaa viivakoodi -toiminnossa.

POP Mobiilin voi ladata sovelluskaupasta EU-alueella. Sovellus ei ole tarjolla EU-alueen ulkopuolisten maiden sovelluskaupoissa. Asennettua POP Mobiilia voi toki käyttää normaalisti ulkomailla, joten pankkiasioiden hoito onnistuu kaikkialla maailmassa matkaillessa. 

POP Mobiilin Android-versio toimii käyttöjärjestelmäversiolla 6.0 ja sitä uudemmilla käyttöjärjestelmillä. iPhone-versio toimii versiolla 11.0 ja sitä uudemmilla käyttöjärjestelmillä. Puhelimen käyttöjärjestelmän näkee useimmissa malleissa puhelimen asetuksista. Tarkista myös pystytkö päivittämään käyttöjärjestelmän uudempaan.  POP Mobiilia ei voi käyttää huhtikuussa 2022 julkaistavan versiopäivityksen jälkeen, mikäli laitteessa on iOS 13.4 tai Android 8 vanhempi ohjelmistoversio. Tämä päivitys tehdään, koska iOS 13.4 ja Android 8 vanhempien ohjelmistoversioiden käyttöön saattaa liittyä tietoturvariskejä. 

Vanhemmat käyttöjärjestelmät on jätetty pois vähenevän käyttäjämäärän ja päivittämiseen liittyvien tietoturvariskien vuoksi. Myöskään Windows-puhelimia ei tueta, sillä Microsoft on lopettanut niiden kehittämisen. Verkkopankin selainversiota on mahdollista käyttää mobiililaitteilla jatkossakin.

POP Mobiili toimii automaattisesti ruotsiksi, jos mobiililaitteen kieleksi on valittu ruotsi. Jos kieli on jokin muu, POP Mobiilin oletuskieli on suomi. Jos mobiililaitteen pääkieli on esimerkiksi englanti ja toiseksi kieleksi valitaan ruotsi, muuttuu POP Mobiilin kieli ruotsiksi.

Versiotieto näkyy POP Mobiilissa, kun valitset alavalikosta kohdan ”Lisää”. Tieto näkyy sivulla nimesi alla.

Kyllä voi. Paina ”Kirjaudu sisään” -sivulla kuvaketta, jossa on +merkki ja kaksi hahmoa. Pääset nyt luomaan uuden profiilin.

Jatkossa voit valita, mihin profiiliin olet kirjautumassa pyyhkäisemällä ruutua oikealta vasemmalle.

POP Verkkohetkeen on mahdollista tunnistautua kaikilla kotimaisilla pankkitunnuksilla. Ulkomaisilla pankkitunnuksilla tunnistautuminen palveluun ei  kuitenkaan ole mahdollista.

Jos kohtaat teknisiä ongelmia POP Verkkohetkeen liittyen, ole yhteydessä toimihenkilöön, jonka kanssa tapaaminen on sovittu. Toimihenkilön yhteystiedot löydät POP Verkkohetken kutsusta. Usein ongelmat saadaan selätettyä puhelinsoitolla.
 
Tarvittaessa löydät kaikkien POP Pankkien yhteystiedot poppankki.fi-sivujen konttorihausta kohdasta Löydä meidät. Oman konttorisi kohdalta löydät toimihenkilön yhteystiedot. 

Verkkotapaaminen toimii useimmilla PC- ja Mac-tietokoneilla ja -käyttöjärjestelmillä. Jos käytössäsi on wifi-yhteys, voit käyttää verkkotapaamiseen myös iPadia, Windows-tablettia tai älypuhelinta.

Mahdollisten ongelmatilanteiden varalta kannattaa pitää puhelinta saatavilla.

Pankkiasioiden hoitamisessa turvallisuus on erittäin tärkeää. Siksi POP Verkkohetki käyttää aina salattua verkkoyhteyttä. Selaimesi osoitekentässä tulisi verkko-osoitteen alussa näkyä lukkosymboli ja osoitteen tulisi alkaa kirjaimilla HTTPS. Nämä yksityiskohdat kertovat, että yhteytesi on salattu ja henkilötietojasi käsitellään turvallisesti.

Liittyessään POP Verkkohetkeen kaikki osallistujat tunnistautuvat omilla henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksillaan. Näin sekä toimihenkilö että kaikki osallistujat voivat olla varmoja siitä, että mukana ovat oikeat henkilöt.

Jokainen POP Verkkohetken osallistuja valitsee kuitenkin itse tilan, josta osallistuu tapaamiseen. Varmistathan siis ennen tapaamista, että tila on sellainen, jossa voit turvallisesti puhua talousasioistasi. Varmista myös, että esimerkiksi selkäsi takana kulkevat sivulliset eivät näe näyttöäsi.

Kaikki POP Verkkohetket tallennetaan automaattisesti. 
Kyllä, verkkohetkeen voi osallistua yhdestä kolmeen asiakasta POP Pankin toimihenkilön lisäksi.

POP Verkkohetkeen osallistuminen edellyttää jokaiselta osallistujalta vahvaa sähköistä tunnistautumista, joten kaikilla osallistujilla on oltava jonkin suomalaisen pankin verkkopankkitunnukset, ja jokaisen osallistujan tulee tunnistautua erikseen. Kukin osallistuja saa pankista henkilökohtaisen kutsuviestin koodeineen. 
POP Verkkohetki on videon välityksellä käytävä neuvottelu. Verkkohetkeä varten tarvitset henkilökohtaiset verkkopankkitunnuksesi, tietokoneen tai tablet-laitteen ja mielellään kiinteän verkkoyhteyden. 
 
Tarkistathan, että laitteissasi on webbikamera. Voit myös käyttää erillistä laitteeseen liitettävää webbikameraa sekä kuuloke-mikrofoni-yhdistelmää. Monissa puhelimissa ja kannettavissa tietokoneissa on sisäänrakennettu kamera, joka sopii erinomaisesti POP Verkkohetkeen.
 
POP Pankin asiakkaana saat POP Verkkohetki -kutsun verkkopankkiviestinä.  Muussa tapauksessa kutsu lähetetään salattuna sähkäpostiviestinä. 
POP Pankin asiakkaana saat POP Verkkohetki -kutsun omaan verkkopankkiisi. Jos et vielä ole POP Pankin asiakas, saat kutsun salattuna sähköpostiviestinä.
 
Jotta tapaaminen sujuisi mahdollisimman jouhevasti, käy tarkistamassa ja päivittämässä asiakastietosi jo etukäteen verkkopankissa. Voit myös täyttää mahdollisen lainahakemuksen verkossa ennen tapaamisen alkua. Näin voimme varmasti käyttää yhteisen ajan sinulle tärkeiden asioiden hoitamiseen.

Suosittelemme kuulokkeiden käyttämistä äänenlaadun ja keskustelun kuuluvuuden varmistamiseksi.

Halutessasi voit testata verkkotapaamiseen liittymistä jo etukäteen. Näin voit varmistua siitä, että laitteesi toimivat kunnolla.

Ennen tapaamista varmista vielä, että ympäristösi on rauhallinen ja häiriötön.
POP Verkkohetkessä voit keskustella kaikista sinulle tärkeistä ja ajankohtaisista asioista vaivattomasti vaikka kotisohvalta käsin. Verkkohetken aikana voit hoitaa niin POP Taloushetket kuin lainaamisen, säästämisen ja sijoittamisenkin asiat. Käydään yhdessä läpi sinua askarruttavat talousasiat ja mietitään sinulle parhaiten sopiva ratkaisu. Verkkohetken aikana oma POP Pankin asiantuntijasi voi esittää sinulle materiaalia ja laskelmia taloudestasi ja näin havainnollistaa taloutesi näkymiä. 
 
POP Verkkohetkeen liittyäksesi sinun ei tarvitse vielä olla POP Pankin asiakas, vaan voit tunnistautua ja liittyä tapaamiseen minkä tahansa pankin verkkopankkitunnuksilla. Halutessasi voit etukäteen täyttää esimerkiksi lainahakemuksen jo etukäteen verkkosivuillamme. Näin voimme keskittyä tapaamisessa juuri sinulle tärkeisiin asioihin.
POP Verkkohetken aluksi sinun täytyy tunnistautua.

Kun olet tunnistautunut, voit liittyä tapaamiseen painamalla Aloita POP Verkkohetki –painiketta. Kamera ja mikrofoni ovat automaattisesti päällä liittyessäsi tapaamiseen. Halutessasi voit testata ääni- ja kuva-asetukset jo ennen tapaamista painamalla Testaa laitteisto -painiketta. Tapaamisen aikana voit milloin vain pimentää kameran ja mykistää mikrofonin.
 
Tapaamisen aikana voit lähettää muille osallistujille viestejä työkalupalkin oikeassa alakulmassa olevan viestikuplan kautta.
 
Tapaamisessa on usein tarpeen esittää erilaisia laskelmia tai muuta materiaalia. Kuvaruutupainikkeella voit muuttaa kuvaikkunan kokoa ja halutessasi asettaa sen vaikkapa koko näytön tilaan. Koko näytön tilassa esitettävä materiaali näkyy suurempana. Voit palata takaisin pienelle näytölle painamalla kuvaruutupainiketta uudestaan. 

Huomaathan, että näytölläsi näkyvä materiaali voi näkyä myös vieressäsi mahdollisesti oleville henkilöille. Varmista ennen tapaamisen alkua, että olet paikassa, jossa voit rauhassa puhua ja hoitaa pankkiasioitasi.

POP Verkkohetkessä käytetään verkossa toimivaa sovellusta, johon pääset kirjautumaan poppankki.fi-sivuston kautta. Löydät POP Verkkohetki -sovelluksen heti etusivulta tai palveluvalikosta.

Ennen verkkohetkeen liittymistä neuvotteluun, tunnistaudu verkkopankkitunnuksillasi.  Voit tunnistautua minkä tahansa pankin verkkopankkitunnuksilla.

Tunnistautumisen yhteydessä sinulta kysytään liittymiskoodia. Kopioi liittymiskoodi saamastasi kutsusta ja liitä sille varattuun kenttään. 

Verkkotapaamisen aikana sinulle voidaan näyttää henkilökohtaiseen talouteesi liittyviä laskelmia tai muuta aiheeseen liittyvää materiaalia. Suosittelemme, että varaat neuvottelua varten rauhallisen tilan, jossa sivulliset eivät näe tietokoneesi näyttöä.

Tapaamisen aikana voit käyttää myös POP Verkkohetken viestiominaisuuksia ja kirjoittaa viestejä verkkohetken muille osallistujille.

Voit varata POP Verkkohetken seuraavilla tavoilla: 
 
1. ajanvarauksen kautta 
2. lähettämällä verkkoviestin verkkopankistasi
3. täyttämällä poppankki.fi-sivulta löytyvän yhteydenottolomakkeen
4. soittamalla omaan POP Pankkiisi.

Kaikkien POP Pankkien yhteystiedot löydät poppankki.fi-sivulta, kohdasta Löydä meidät

Näin aloitat verkkohetken:

  1. Kopioi POP Verkkohetki -kutsuviestissä ollut liittymiskoodi.
  2. Siirry poppankki.fi-sivustolle ja valitse sieltä POP Verkkohetki. Tunnistaudu verkkopankkitunnuksillasi ja liitä liittymiskoodi sille varattuun kenttään. Testaa laitteisto ennen tapaamiseen liittymistä.
  3. Aloita tapaaminen napauttamalla aloituspainiketta.

Neuvottelun päätyttyä saat mahdolliset sopimukset allekirjoitettavaksi omaan verkkopankkiisi.

Huomaathan seuraavat seikat:

  • Voit tunnistautua POP Verkkohetkeen minkä tahansa pankin verkkopankkitunnuksilla. 
  • POP Verkkohetki on videoneuvottelu. Tarkista, että laitteissasi on toimiva webbikamera. Voit käyttää myös erillistä laitteeseen liitettävää webbikameraa.
  • Kun liityt POP Verkkohetkeen ensimmäistä kertaa ohjelma pyytää sinulta lupaa käyttää laitteesi kameraa ja mikrofonia. Valitse ponnahdusikkunasta Salli.
Tapaamiset tallennetaan aina palvelun laadun parantamiseksi ja varmistamiseksi.

POP Verkkohetki on POP Pankin videoneuvottelu, joka yhdistää sinut ja POP Pankin asiantuntijan ajasta ja paikasta riippumatta tehden pankkiasioinnista helpompaa kuin koskaan ennen. POP Verkkohetki on turvallinen ja luotettava tapa hoitaa henkilökohtaiset pankkiasioitasi

Muista, että pankki tai viranomaiset eivät lähetä henkilökohtaista asiointiasi tai luottamuksellisia tietojasi koskevia päivitys- tai tietoturvapyyntöjä sähköpostitse eivätkä koskaan pyydä sinua luovuttamaan tietoja suojaamattomilla sivuilla. Voit lähettää pankille viestejä tietoturvallisesti verkkopankista ja POP Mobiilista ja näistä kanavista löydät myös pankkisi sinulle lähettämät viestit. Pankki viestii ajankohtaisista aiheista myös omilla sivuillaan, josta löydät varmasti lisätietoa aiheesta..


Jos saat viestin, jonka lähettäjästä tai aitoudesta et ole varma, tarkista ja kiinnitä huomiota ainakin seuraaviin asioihin.

  1. Kuka on viestin todellinen lähettäjä? Viestit on usein naamioitu siten, että lähettäjä vaikuttaa olevan esim. POP Pankin asiakaspalvelu. Näin ei kuitenkaan ole. Muista aina tarkistaa, kuka viestin on oikeasti lähettänyt.
    Tarkistustapa vaihtelee ohjelmittain ja löydät siihen ohjeita sähköpostijärjestelmäsi palveluntarjoajalta.
  2. Kenelle viesti on lähetetty? Esimerkiksi POP Pankin uutiskirje lähetetään vain sen tilanneille tai sähköisen markkinointiluvan antaneille. Oletko pankin asiakas tai oletko tilannut uutiskirjeen pankin sivuilla tai jossakin tilaisuudessa? Uutiskirjeen lopusta löytyy aina maininta kirjeen kohderyhmästä ja peruutusmahdollisuus. 
  3. Mitä viestissä kehotetaan tekemään ja mihin viesti ohjaa sinut? Kehotetaanko viestissä luovuttamaan henkilökohtaisia tietoja tai kirjautumaan pankin palveluun viestissä olevan linkin kautta? Pankit tai viranomaiset eivät koskaan toimi näin! Pankki ja viranomaiset eivät myöskään koskaan lähetä sinulle pyytämättä liitetiedostoja. Viemällä hiiren kohdistimen linkin päälle voit tarkistaa viekö linkki sinne, minne se sanoo vievänsä. Älä koskaan klikkaa sähköpostissa olevia linkkejä tai avaa liitetiedostoja. 
  4. Usein huijausyrityksissä viitataan todellisiin ajankohtaisiin aiheisiin, kuten oikeisiin EU-direktiiveihin tai teknisiin uudistuksiin. Kiireisiin tai kriittiseksi väitettyihin päivityspyyntöihin kannattaa suhtautua varauksella. Älä lankea ansaan, vaikka viestin tai huijaussivun sisältö vaikuttaisikin oikealta. Jos asia on oikea, siitä löytyy lisätietoa ja turvalliset toimintatavat myös pankin sivuilta ja verkkopankista tai POP Mobiili -sovelluksesta.
  5. Onko viestissä tarjous tai esim. kilpailu, joka vaikuttaa liiankin hyvältä? Useimmiten se onkin liian hyvä ollakseen totta. Kysy asian todellista laitaa pankiltasi.

Lue lisää huijausviesteistä ja niiltä suojautumisesta Huijausyritykset-sivulta.

Kyllä. Voimme auttaa asiakkaitamme pankkiasioinnissa turvallisesti ja monipuolisesti vain, jos voimme tunnistaa hänet varmuudella. Tämä pätee niin chattiin kuin puhelinasiointiinkin. Siksi asiakaspalvelun kanssa asioitaessa kannattaa varautua tunnistautumaan asiakaspalvelun antamien ohjeiden mukaisesti. 

Huomaathan, että pankki ei koskaan pyydä sinua kertomaan ääneen käyttäjätunnustasi tai salasanaasi eikä lähettämään niitä viestillä eteenpäin!

Käytätkö kirjautumisessa mahdollisesti avainlukulistaa? Jos käytät ja et ole vielä rekisteröinyt puhelinnumeroa tai puhelinnumerosi on vaihtunut, voit pyytää joko pankkia tai chatissa palvelevaa palvelukeskustamme tekemään numeron lisäyksen tai muutoksen.

Internet Explorer -selaimen kehittämisestä vastaava Microsoft on ilmoittanut lopettavansa Internet Explorer 11 -selaimen päivittämisen. Tämän vuoksi POP Pankin palvelut, kuten verkkosivut eivät enää toimi toivotusti kyseisellä selaimella. Microsoft suosittelee selaimen käytön lopettamista tietoturvaongelmien vuoksi. 


Käytäthän muita tietoturvallisia, nopeampia ja käyttökokemukseltaan parempia selaimia.

  • Älä koskaan anna verkkopankkitunnuksiasi tai muita henkilökohtaisia tietoja sivustolle, johon olet siirtynyt sähköpostissa olevan linkin kautta.
  • Älä koskaan avaa sähköpostissa olevia epäilyttäviä liitetiedostoja äläkä lataa Internetistä ohjelmia, joiden turvallisuudesta et ole varma. Jos et ymmärrä, mitä ohjelma kysyy, kannattaa yleensä vastata kielteisesti.
  • Säilytä verkkopankkitunnuksesi ja avainlukukorttisi huolellisesti ja erillään toisistaan. Älä luovuta niitä koskaan toiselle henkilölle.
  • Suojaa tietokoneesi hakkereiden käyttämiä haittaohjelmia vastaan ajan tasalla olevilla virustorjunta- ja palomuuriohjelmistoilla.
  • Muista, että POP pankki tai sen palveluntuottaja ei koskaan kysele sähköpostitse tai puhelimitse verkkopankkitunnuksia tai sen salasanoja!

Verkkopankin turvallisen käytön varmistavat henkilökohtainen käyttäjätunnus, kiinteä salasana sekä 6-numeroinen turvaluku. Voit parantaa verkkoasiointisi turvallisuutta huolehtimalla Internet-selaimen päivittämisestä sekä ajantasalla olevalla palomuurisuojauksella ja koneen virustorjuntaohjelmalla.

Muistutamme, että hyvätasoinenkaan tietoturva ei takaa täydellistä suojaa, jos luovutat henkilötietojasi suojaamattomalla sähköpostilla tai jos avaat liitetiedostoja, joiden sisällöstä tai lähettäjästä sinulla ei ole tietoa. Varmistat turvallisen asioinnin verkossa olemalla huolellinen ja valpas.

Palomuuri suojaa konettasi ja estää ulkopuolista esimerkiksi asentamasta haitta- tai tiedonurkintaohjelmaa tietokoneeseesi verkon kautta. Haittaohjelmilta suojaudut virustorjuntaohjelmalla. Ohjelma tarkistaa tietokoneen tiedostoja ja etsii niistä viruksia ja muita haittaohjelmia. Pidä virusohjelma aina ajantasalla.

Verkkopankin turvallisuus perustuu muun muassa seuraaviin asioihin:

  • Palvelussa asiakkaat tunnistetaan kiinteällä käyttäjätunnuksella ja POP Avain -tunnuslukusovelluksella tai kiinteällä salasanalla ja avainlukukortilta pyydetyllä 6-numeroisella turvaluvulla.
  • Jokainen asiakkaan tekemä maksutoimeksianto ja verkkolasku sekä niiden muutokset vahvistetaan POP Avain -tunnuslukusovelluksella ja avainlukukortilta pyydetyllä 6-numeroisella turvaluvulla, joka vaihtuu satunnaisesti. POP Avaimella ja turvaluvulla asiakas vahvistaa tekemänsä toimeksiannon ja samalla estetään mm. ulkopuolisten pääsy jatkamaan kesken olevaa yhteysistuntoa.
  • Kaikki palvelun käyttämä tietoliikenne suojataan turvallisella SSL-salausmenettelyllä, joka suojaa osapuolten väliset sanomat ulkopuolisten lukemista ja muuttamista vastaan.
  • Palvelu suljetaan automaattisesti 15 minuutin kuluttua, ellei sitä ole käytetty. Aikakatkaisulla estetään vahingossa auki jäävien yhteyksien hyödyntämistä.

Oletko saanut pankilta sähköpostia tai tekstiviestin, jossa kerrotaan sinulle verkkopankkiin lähetetystä viestistä? Tällaisia viestejä kutsutaan herätteiksi ja niillä varmistetaan, että asiakas huomaa tiedotteen. Käytäntö vaikuttaa kieltämättä erikoiselta, mutta heräteviesteille on hyvä syy.

 

Tietoturvasyistä pankit lähettävät tärkeät tiedotteet entistä useammin verkkopankkiin. Harva tarkistaa verkkopankkiviestinsä päivittäin, ja moni unohtaa ne kokonaan. Tiedotteet voivat kuitenkin koskea esimerkiksi muuttuvia palveluhintoja tai -ehtoja. Silloin on tärkeää, että asiakas voi arvioida muutosten vaikutuksia ennen niiden voimaantuloa ja tarvittaessa valita tilalle toisen palvelun. Jotta asiakas varmasti on tietoinen muutoksista, laki velvoittaa pankkeja lähettämään hänelle erillisen muistutusviestin, eli herätteen.

Pankkien nimissä tehdään paljon huijausyrityksiä. Jotta heräteviestit eivät tarjoaisi huijareille lisää mahdollisuuksia, herätteet ovat mahdollisimman yleisluontoisia ja niissä ei koskaan ole klikattavia linkkejä.  Niissä kerrotaan vain verkkopankissa odottavasta viestistä. Varsinaisen viestin voi siis lukea vain kirjautumalla itsenäisesti verkkopankkiin tai mobiilipankkiin.

Jotta varmasti saat herätteet, tarkista verkkopankista, että yhteystietosi ovat oikein.

Mikäli annat väärän salasanan liian monta kertaa, käyttäjätunnuksesi lukitaan turvallisuussyistä. Jos olet rekisteröinyt matkapuhelinnumerosi verkkopankkiin ja ottanut käyttöön verkkopankin lisäpalvelut, voit itse vapauttaa lukkiutuneen käyttäjätunnuksen. 

Näin vapautat käyttäjätunnuksen

Jos käyttäjätunnus lukitaan, ruudulle tulee tästä kertova ilmoitus. Toimi ilmoituksen ohjeiden mukaan. Käyttäjätunnuksen vapauttaminen onnistuu antamalla henkilötunnuksesi, verkkopankin käyttäjätunnuksesi, avaintunnuskortin tunnusluvun ja lisävahvistuskoodin, jonka saat verkkopankin lisäpalveluihin rekisteröityyn matkapuhelinnumeroon.

Verkkopankin käyttäjätunnuksen saa tilin avaamisen yhteydessä. Voit tarkistaa tunnuksen verkkopankkisopimuksestasi. 

Jos verkkopankkisopimus ei ole saatavillasi, ota yhteyttä omaan pankkiisi.

Voit tilata uuden avainlukukortin pankistasi. Palvelun hinta vaihtelee pankeittain, joten tarkista hinta tilauksen yhteydessä.

Jos epäilet, että avainlukukorttisi on varastettu, ota viipymättä yhteyttä verkkopankkitunnusten sulkupalveluun 020 333 tai omaan pankkiisi.

Jos vierailemallasi sivulla ei näy odottamaasi sisältöä, kuten vaikkapa ajanvarausikkunaa, kurssitietoja tai muita päivittyviä elementtejä, kyse voi olla siitä, että olet sallinut vain välttämättömät evästeet ja sivun lisätoimintoa ei siksi voida ladata. Pääset tarkistamaan ja muuttamaan evästevalintojasi evästesivultamme käsin.

Evästeitä käytetään parantamaan sivujen käytettävyyttä ja turvallisuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä sivuston toiminnalle, osa mahdollistaa lisätoimintoja tai -palveluja, osa taas kerää tietoa esimerkiksi tilastointia tai sisältöjen ja mainonnan kohdentamista varten. Evästesuostumuksia kysytään, kun vierailet sivulla ensimmäistä kertaa, mutta voit muuttaa valintaasi myöhemmin evästesivultamme.