”Kiitos mukavista vuosista”
POP Pankki Kyyjärveä 17 vuotta luotsannut Urpo Ojala uskoo vahvasti paikalliseen ja palvelevaan pankkiin.
POP Pankki Kyyjärven toimitusjohtaja Urpo Ojala valmistautuu seuraavaan vaiheeseen elämässään reilun 40 työvuoden jälkeen. Tänä aikana ala on käynyt läpi useita muutoksia. Asiakkailla on yhä enemmän mahdollisuuksia hoitaa pankkiasioitaan itse, silloin kuin se heille parhaiten sopii. Ja kun kysymyksiä tulee tai oman talouden asiat mietityttävät, POP Pankki Kyyjärvi on aina valmiina vastaamaan ja auttamaan.
”Paikallinen, palveleva pankki – se on meidän vahvuutemme. Me olemme täällä asiakkaitamme varten, on heillä tarve soittaa, laittaa viestiä tai käydä konttorilla. Joustavuus ja nopea päätöksen teko, jotka on kirjattu POP Pankki -ryhmänkin visioon, ovat meille tärkeitä kilpailutekijöitä.”
”Pankin on myös tärkeä pysyä kiinni teknisessä kehityksessä. POP Pankin parhaillaan meneillään oleva ICT-uudistus on tärkeässä asemassa sen suhteen, että työntekijät saavat hyvät työkalut ja järjestelmät, mutta että myös asiakkailla on käytössään hyvät ja helpot sekä nopeat palvelut.”
Urpo Ojala kiittää POP Pankki Kyyjärven asiakkaita ja kutsuu vahdinvaihtokahville 8.3.2024 tapaamaan uutta toimitusjohtaja Jaakko Ylitaloa.
Kuten muussakin liike-elämässä myös pankkimaailmassa tulee Urpo Ojalan mukaan seurata ja haastaa markkinoita. Sitä kautta löytyy mahdollisuus tehdä tulosta ja olla mukana oman yhteisön elinvoimaisuuden rakentamisessa.
POP Pankki Kyyjärvi on seurannut omaa esimerkkiään avatessaan 8 vuotta sitten toisen konttorin.
”Mahdollisuus avautui, kun kilpailijat lähtivät pois. Ilman toista konttoria olisimme vain 60 prosenttia nykyisestä koostamme. Henkilöstömme ja hallintoväkemme tuki uudelle konttorille oli äärimmäisen tärkeä ja haluan välittää suuret kiitokset tästä koko meidän väellemme”.
POP Pankki Kyyjärven uusi toimitusjohtaja Jaakko Ylitalo aloittaa toimessaan maaliskuun alussa. Toimitusjohtajan vaihtumista juhlistetaan pankissa vahdinvaihtokahvituksella 8.3.2024.
Urpo Ojala haluaa välittää lämpimät kiitokset kaikille POP Pankki Kyyjärven asiakkaille menneistä vuosista.
”Tässä kohtaa voisi käyttää entisen kirkkovaltuuston puheenjohtajan sanoja, joka totesi poisjäävälle kirkkoherralle, että on se harmi, että lähdet, mutta aina on parempi saatu, kun edellinen on lähtenyt”.
”POP Pankki Kyyjärvi saa uudesta toimitusjohtajasta hyvin ammattitaitoisen ja paikallispankkitoimintaan hyvin perehtyneen jatkajan. Omasta puolestani kiitos kaikille asiakkaille mukavista vuosista”.