Asuntolaina mahdollisti unelmien talon järven rannalla
Haaveiden toteuttaminen vaatii usein suunnitelmallisuutta, jopa rohkeutta. Joskus tarvitaan myös ripaus onnea ja sattumaa. Usein avainasemassa on myös raha. Suunnittelemalla siitäkin selvitään.
Tilaisuuteen tarttuminen kannattaa
Kolmekymppiset Suna Saadetd, Jussi Koponen ja Aapo-poika asuivat ensin vuokralla Kuopiossa. Koska rivitaloasunnon vuokra oli kova, pariskunta mietti, kuinka ihanaa olisi asua omassa talossa. Yllättäen siihen tarjoutui tilaisuus, kun Jussin vanhemmat päättivät luopua mansikkatilastaan Puutossalmella.
- En ole aiemmin asunut maalla, mutta minua on aina viehättänyt ajatus maaseudun hiljaisuudesta ja tilasta, Suna muistelee.
Pariskunta päätti nopeasti muuttaa Jussin lapsuudenkotiin. Järven läheisyys oli tärkeä asia muutossa: rantaan talolta on vain reilut sata metriä. Mansikanviljelijöiksi he eivät ryhtyneet, vaan käyvät edelleen päivätöissä Kuopiossa.
Unelmien rahoitus
Unelmatkaan eivät aina ole ilmaisia, joten miten kaikki sitten lopulta rahoitettiin?
Pariskunta oli jo säästänyt säännöllisesti omaa kotia varten, mutta lainaneuvottelut olivat tarpeen. He kilpailuttivat pankkeja ja kaksi päätyi loppusuoralle.
- Toisessa pankissa asiointi oli hankalaa, koska tapaamisia oli vaikea järjestää ja yhteydenpito oli lähinnä soittopyyntöjen jättämistä. POP Pankissa tapaaminen järjestyi heti. Palvelu oli ystävällistä ja asiat hoituivat avaimet käteen -periaatteella, Jussi kertoo.
Pariskunta koki, että POP Pankissa heihin luotetaan. Pankissa asiat käytiinkin yhdessä perusteellisesti ja helppotajuisesti läpi. Lainanannossa huomioitiin parin toiveet: kiinteistön hankinta rahoitettiin asuntolainalla ja säästöt käytetään sen remontointiin.
Remontti vanhaa kunnioittaen
Jo aikaisemmin Jussi rakensi vanhempiensa kotitilalle avautuvakattoisen tähtitornin tähtikuvausharrastuksensa innoittamana. Nyt rakennustöitä ja remontointia on tarkoitus jatkaa. Tavoitteena on tehdä mahdollisimman paljon itse. Tarkoitus ei ole kuitenkaan vain jyrätä vanhaa, vaan pitää se osana uuden rakentamisessa.
- Kokonaisuuteen kuuluu vanha talo, joka puretaan. Yritämme käyttää mahdollisimman paljon vanhoja hirsiä esimerkiksi rantasaunan rakentamiseen. Vanhat lattialaudat käytämme hyödyksi uudella puolella.
Piharakennukseen Jussi kaavailee omaa studiota. Sunan suunnitelmissa on muokata pihalle kasvimaa ja rakentaa kasvihuone. Aapo puolestaan saa keinun ja vanha leikkimökki kunnostetaan.
Arkeen varauduttu
Lainaneuvotteluihin liittyi POP Taloushetki -keskustelu, jossa käytiin läpi arjen taloustilannetta ja varautumista tulevaan. Pariskunta on aloittanut rahastosäästämisen ja harkinnassa on säästötilin avaaminen Aapolle.
Konkreettisesti asuntolainan vaikutusta arjen menoihin pariskunta ei ole vielä huomannut, mutta laskelmien mukaan muutosta ei ole paljon. Asioiden selvittäminen ja varautuminen etukäteen onkin parilla hallussa.
- Aikoinaan, kun Aapo syntyi, olimme varautuneet lisämenoihin, joten yllätyksiä ei tullut, Suna kertoo.
Jussi lisää, että lapsen vuoksi he eivät ole joutuneet tinkimään muusta kuin vapaa-ajastaan. Lapsen kanssa vietetty aika taas on vain rikastuttanut elämää.
Jos siellä mietityttää, miten niitä omia unelmia olisi varaa toteuttaa, niin tulepa käymään ja etsitään vastauksia yhdessä!