Tilauksessa pientä pintaremonttia ja joustoa elämään?
Arjessa ei aina kaikki suju kuten siellä kuuluisassa Strömsössä. Vaikka olisi kuinka harjaantunut oman elämänsä projektipäällikkö, tulee elämässä joskus eteen odottamattomia käänteitä - ja kuluja.
Kun kaikkeen ei ehdi tai voi varautua etukäteen rahallisesti, seuraava tieto voi lohduttaa: et ole yksin. Iso osa ihmisistä kaipaa elämäänsä joskus taloudellista joustoa. Sitä on myös OK ottaa, kunhan ehdot ovat reilut.
Kuopiolaiset Reija ja Kari Sihvola huomasivat tämän käytännössä, kun oma koti alkoi kaivata pientä pintaremonttia.
Oma koti kullan kallis - ja joustoluoton arvoinen
Kuulostaahan tämä monen suomalaisen kodinomistajan unelmalta: 1939-luvulla rakennettu hirsitalo järven rannalla täynnä tunnelmaa ja eletyn elämän tuntua. Tällainen idylli on kuitenkin jossain määrin myös ns. remontoijan unelma.
- Vanhassa talossa riittää remontoitavaa. Varsinkin talvisin, kun harrastuksemme vievät vähemmän aikaa, teemme sisätiloissa korjauksia ja remonttia. Pienehköt remontit saattavat alkaa lyhyelläkin varoajalla, kun aikaa kaikelta muulta jää, Sihvolat avaavat arjessa tarvittavaa tekemisen meininkiä unelmatalon ovien takana.
Monelle oma koti on myös unelmien toteuttamista ja pidempiaikainen projekti, joka vaatii aktiivista otetta ja rahaa. Näin myös Sihvoloiden tapauksessa.
Kun kävi selväksi, että vanhan kodin karisma kaipasi kunnostusapua, syntyi päätös pankkireissusta ja lopulta POP Joustoluoton ottamisesta. Vakuudellinen joustolaina tai juuri tarvitunlaista joustovaraa remonttiprojektin läpiviemiseen omaan tahtiin - ilman että muun elämän täytyi pysähtyä.
Kuunteleminen on usein avainroolissa, kun mietitään ratkaisuja erilaisille ihmisille erilaisiin tilanteisiin. Sitä myös 15 vuotta POP Pankin asiakkaina viihtyneet Sihvolat arvostavat pankkisuhteessaan.
- Olemme kokeneet pankkisuhteemme asiakasläheiseksi sekä erilaiset, vaihtelevat elämäntilanteet huomioon ottavaksi.
Sihvoloille sopi loistavasti laina, joka on kuin toivottavasti elämä itse: reilu ja joustava - myös jatkounelmoimisen suhteen.
- Tärkeintä elämässä on terveys ja läheiset ihmiset. Haaveena meillä on saada jatkaa impulsiivisesti elämää, Sihvolat summaavat tunnelmia remontoijan unelman keskeltä ja jatkavat taas hommia.
Reilu arjen laina - POP Joustoluotto ABC
A) Se on oikeasti joustava laina. POP Joustossa lainan määrä, lyhennystapa ja maksuaikataulu sovitaan omien toiveidesi ja mahdollisuuksiesi mukaiseksi.
B) Se on edullinen kulutusluotto. POP Jousto myönnetään vakuuksia vastaan tai vakuudettomana, tilanteen mukaan. Siksi se on edullisempaa kuin perinteiset kulutusluotot.
C) Se on maailman kätevin, sillä haet sitä vain kerran ja nostat aina kun tarvitset. Voit nostaa käyttöluoton käyttöösi verkkopankissa.
Jos sinulla on tilauksessa joustoa elämään, kokeile laskuria ja hae POP Joustoa helposti täältä.
Tai ole yhteydessä meihin niin sumplitaan yhdessä sinulle sopivin ratkaisu.