Talouden hallinnan ABC - helpot stepit oman talouden hoitoon
Oman talouden hallinta on tärkeä kansalaistaito. Rahan muuttuessa korttien ja online-maksamisen myötä yhä enemmän näkymättömäksi, ei-kosketeltavaksi asiaksi, voi rahankäyttö myös tuntua ajoittain hallitsemattomalta. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla.
Oman talouden hallinta vaatii jonkin verran tietoa ja taitoa, mutta ennen kaikkea, tahtoa. Meillä kaikilla on tavoitteita ja unelmia, joiden toteuttaminen vaatii usein säästöjä. Hyvän suunnittelun avulla voit päästä helpommin toteuttamaan niitä. Oman talouden hallinnan taustalta ei löydy monimutkaista komboa, vaan sarja yksinkertaisia toimia, joihin pystyvät kaikki - jos tahtovat.
Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot
Poimi tästä talteen POPin talousneuvojan vinkkivitoset ja viisi helppoa steppiä oman talouden hallintaan:
Sovita elintaso omaan tulotasoosi.
Yksinkertaisena muistisääntönä on hyvä muistaa, että tulojen täytyy olla suuremmat kuin menot. Selvitä siis ensimmäisenä tulosi, menosi ja mahdollisuutesi - ja ota taloutesi haltuun.
POPin talousneuvojan vinkki: Pienikin säästö kuukaudessa riittää! Kun jo 50 euroa laittaa sivuun joka kuukausi, kertyy pesämunaa tulevaisuuden varalle.
Älä käytä rahoja, joita et ole vielä tienannut.
Käytä luottokorttia harkiten ja vastuullisesti. Luottokortti on hyvä "pahan päivän vara", joka antaa mahdollisuuden maksaa vaikka hajonnut pesukone osissa takaisin. Myös matkoja ostettaessa luottokortti on jo melkein välttämättömyys. Mikäli sinulla on velkoja tai kulutusluottoja, sitoudu lyhentämään luottoa aina vähän enemmän, erityisesti jos olet tehnyt kortilla isompia ostoksia, vaikkapa sen pesukoneen.
POPin talousneuvojan vinkki: Kannattaa seurata kuukausittain kuluja ja tuloja, jotta tietää mihin rahaa menee ja mistä sitä tulee. Voisiko esimerkiksi jostain tinkiä, jos tuntuu ettei säästöön jää ikinä rahaa?
Älä vietä liikaa aikaa kaupoissa - poissa silmistä, poissa mielestä.
Mikäli olet taipuvainen heräteostoksiin, voit esimerkiksi suunnitella viikon ruokalistan jo etukäteen ja käydä ruokakaupassa kerralla hankkimassa koko viikon tarpeet.
POPin talousneuvojan vinkki: Kannattaa ottaa joka kuukaudelle tavoite, että paljonko vähintään laittaa säästöön. Näin välttyy siltä, että kuluttaisikin vahingossa kaiken. Säästäminen on entistä helpompaa jos säästöön menevä erä lähtee tililtä heti kun palkka kolahtaa tilille. Näin oppii elämään ikään kuin "pienemmällä palkalla".
Säästä tavoitteellisesti.
Säästöt tuovat elämään enemmän liikkumavaraa ja auttavat yllättävissä tilanteissa, toisaalta säästöillä voi myös hankkia jotain ihanaa. Siirrä osa tuloistasi säästämistavoitettasi vastaavaan säästökohteeseen, jonka voit valita esim. POP Mobiilin säästölaskurin avulla tai oman POP Pankkisi asiakasvastaavan kanssa.
POPin talousneuvojan vinkki: Rahastosäästäminen on oiva tapa kerryttää pääomaa pitkällä aikavälillä, ihan vaikka eläkepäiviin saakka.
Emmehän elä säästämistä varten, vaan säästämme elämistä varten!
Osta vain todelliseen tarpeeseen.
Myy turhat tavarat kirpparilla. Budjettiin kannattaa varata tietty summa myös hauskoja juttuja varten.
POPin talousneuvojan vinkki: Mitä useampi kulutusluotto on, niin sitä enemmän myös menee kuluja ja korotkin voivat olla korkeita. Tähän oiva ratkaisu on yhdistely ja yksi laina, esim. POP Joustoluotto vakuudella tai vakuudettomana.
Näin teet taloussuunnitelman:
- Selvitä ensin tulot, jotta näet paljonko voit käyttää rahaa velkaantumatta. Tuloja syntyy esimerkiksi palkoista, eläkkeistä ja tuista.
- Pidä kirjaa menoistasi. Selvitä, mihin rahasi menevät. Kirjaa menot päivittäin tai vaikka kerran viikossa kuittien mukaan. Tämä auttaa myös muistamaan eräpäivät ja varautumaan maksuihin.
- Muista laskea myös velat mukaan.
- Tee vuoden lopussa vuosiyhteenveto ja arvioi suunnitelman onnistumista.
Oman talouden hallinnan kanssa ei myöskään tarvitse jäädä yksin. Kun talouden suunnittelu askarruttaa tai kaipaat apua päivittäisissä pankkiasioissa, voit aina kääntyä POPin talousneuvojien puoleen.
POP Taloushetkessä voit käydä asiantuntijat kanssa läpi nykytilanteesi, tulevat muutokset ja tavoitteesi tulevaisuudelle. Keskustelun tarkoituksen on selvittää tavoitteesi ja etsiä taloudelliset ratkaisut niiden saavuttamiseksi ja vastoinkäymisiin varautumiseksi.
POP Verkkohetken avulla voit hoitaa asiasi silloin kun sinulle parhaiten sopii ja missä ikinä oletkin. Tarvitsen vain verkkopankkitunnukset, tietokoneen ja verkkoyhteyden!