Hyppää sisältöön
Kaksivärinen tausta

POP Pankki Järvi-Suomen blogi

Lue lisää POP Pankki Järvi-Suomen kuulumisista ja tapahtumista pankin omasta blogista.

Aiheet

Elämä yllättää – usein onneksi iloisesti, mutta joskus voi sattua myös jotain ikävää. Ja koska vahinko saati sairaus tai iso elämänmuutos ei yleensä tule kello kaulassa, asioihin kannattaa varautua jo ennalta.

– Edunvalvontavaltuutus, testamentti ja naimisissa olevilla avioehto ovat vähimmät, mitä olisi syytä ainakin miettiä, juristi, varatuomari Sanna Voutilainen sanoo.

Sanna_Voutilainen_5Sanna Voutilainen toimii juristina POP Pankki Järvi-Suomessa ja auttaa asiakkaita lakiasioissa.

Edunvalvontavaltakirja

Moni saattaa ajatella, että omat läheiset, puoliso ja lapset hoitavat asiat, jos itse ei enää syystä tai toisesta pysty. Läheisillä ei kuitenkaan ole automaattista oikeutta tähän.

– Jos vaikkapa loukkaannut vakavasti ja menetät kykysi hoitaa pankkiasioitasi, läheisilläsi ei ole pääsyä tileillesi – jos et ole heitä siihen etukäteen valtuuttanut. Ihan jokaisen aikuisen kannattaisi siis tehdä edunvalvontavaltakirja, nuorenkin, Voutilainen muistuttaa.

Usein edunvalvonta-asiat tulevat mietintään siinä vaiheessa, kun omat vanhemmat ikääntyvät ja saavat esimerkiksi oireita muistisairaudesta. Tällöin on oikeastaan jo kiire laittaa valtuutusasiat kuntoon, sillä sairauden edettyä pidemmälle valtakirjaa ei voi enää tehdä.

Edunvalvonnan puheeksi ottaminen läheisen kanssa voi olla herkkä asia. Kuka tahansa meistä voi kuitenkin menettää toimintakykynsä vaikkapa autokolarissa. Esimerkiksi lapsiperheessä toisen vanhemman toimintakyvyn menetys, asuntolainat niskassa, olisi iso asia.

– Siinä auttaisi paljon, että valtuutusasiat olisivat kunnossa. Vaikka toki tällaisessa tapauksessa asiat saataisiin lopulta järjestettyä tavalla tai toisella, esimerkiksi ulkopuolisella edunvalvojalla. Se olisi kuitenkin paljon byrokraattisempaa ja kalliimpaa. Lisäksi se veisi myös enemmän aikaa. Kaikki toimii sujuvammin, jos henkilö on itse valtuuttanut luottohenkilönsä, Voutilainen sanoo.

Valtuuttaja määrittelee valtakirjaa tehtäessä, mitä valtuuksia hän toiselle antaa. Juristi kuitenkin suosittelee tekemään mahdollisimman laajan ja yleisluontoisen valtakirjan, jolla voi hoitaa kaikkia omaisuutta koskevia ja muita taloudellisia asioita.

Valtuutettu voi siis esimerkiksi maksaa valtuuttajan laskuja, aukaista ja sulkea tilejä, tehdä sijoituksia ja myydä irtainta omaisuutta. Kiinteistöjen osalta valtakirjassa tulee olla nimenomaiset valtuutukset.

– Valtakirja astuu voimaan vasta, kun sitä oikeasti tarvitaan – parhaassa tapauksessa ei koskaan, Voutilainen muistuttaa.

– Valtakirja ei vanhene. Riittää, että se on alkuperäisenä tallessa. Ei tarvitse myöskään pelätä, että valtakirja otettaisiin ennenaikaisesti käyttöön. Sen voimaantuloon tarvitaan lääkärin lausunto sekä Digi- ja väestötietoviraston päätös.

Edunvalvontavaltakirjaa voi päivittää ja esimerkiksi valtuutetut vaihtaa vuosien varrella.

– Jos on vaikkapa valtuuttanut puolisonsa ja tuleekin ero, voi vaihtaa sisaruksensa asioiden hoitajaksi, Voutilainen konkretisoi.

Testamentti

Testamentti kannattaisi olla ainakin kaikilla heillä, joilla ei ole lähisukulaisia.

– Serkut eivät enää peri. Jos lakimääräisiä perillisiä ei ole eikä halua omaisuutensa valuvan kuoleman jälkeen valtion pohjattomaan kassaan, kannattaa testamentti ehdottomasti tehdä, Voutilainen sanoo.

Testamentilla määritellään kenelle tai mille taholle omaisuus kuoleman jälkeen siirtyy. Sillä voidaan myös rajata tiettyjä henkilöitä pois omaisuudenjaosta tai toisaalta korvamerkitä omaisuutta, vaikkapa kesämökki, tietylle henkilölle.

– Ja vaikka oltaisiin ihan tyytyväisiä siihen, että perintö jakautuu lapsille tasan, voidaan testamentilla poistaa lasten puolisoiden avio-oikeus perittyyn omaisuuteen, Voutilainen muistuttaa.

– Nykyään on myös entistä enemmän bonusperheitä, joihin kuuluu minun, sinun ja meidän lapsia. Jos vanhemmat haluavat, että perintö jaetaan tasapuolisesti riippumatta siitä, kuka on kenenkin biologinen jälkeläinen, testamentti on tehtävä, juristi jatkaa.

Testamentilla voidaan myös siirtää perintö ja samalla perintöverot yhden sukupolven yli.

Avopuolisot, joilla on yhteistä omaisuutta, hyötyvät niin ikään testamentista.

– Jos esimerkiksi lapsettomasta, yhteisen asunnon omistavasta avoparista toinen kuolee, kuolleen osuus asunnosta periytyy ilman testamenttia tämän vanhemmille tai sisaruksille, Voutilainen muistuttaa.

– Myös asumisoikeusasiat on syytä miettiä etukäteen kuntoon. Avopuolisolla ei ole lesken kaltaisia oikeuksia, hän jatkaa.

Joku voi kysyä, paljonko varallisuutta pitää olla, jotta testamentti kannattaa tehdä. Yksiselitteistä vastausta ei ole.

– Jos juuri muita varoja ei ole kuin pankkitilin talletukset ja nekin menevät pitkälti hautajaiskuluihin, testamentilla ei ole suurta merkitystä. Mutta jos esimerkiksi perinnön saava avopuoliso on vähävarainen, pienelläkin summalla on jo merkitystä, varsinkin, kun kulut jäävät yksin hoidettaviksi, Voutilainen muistuttaa.

Asianmukaisesti laaditulla testamentilla voi paitsi helpottaa jäljelle jäävien taakkaa myös parhaassa tapauksessa estää repivät perintöriidat.

– Testamenttiin pätee sama kuin edunvalvontavaltakirjaan: Se tulisi tehdä ajoissa, mahdollisimman hyvävoimaisena, Voutilainen summaa.

AvioehtoSanna_Voutilainen_1

Avioehdolla pyritään turvaamaan omaisuuden säilyminen avioliiton päättyessä itsellä tai suvussa. Ilman avioehtoa omaisuus nimittäin jaetaan puoliksi. Se, jolla on enemmän omaisuutta, on velvollinen luovuttamaan toiselle niin, että omaisuus käytännössä puolittuu.

Avioehtosopimukset räätälöidään kullekin parille sopiviksi. Mikäli avio-oikeus poistetaan kokonaan, avioliiton päättyessä omaisuutta ei tasata, vaan molemmat osapuolet pitävät omissa nimissään olevan varallisuuden.

– Varsinkin yrittäjien on syytä tehdä avioehtosopimus. Tällä taataan se, että mahdollisen avioeron sattuessa ei joudu toiselle liian kovaksi maksumieheksi eikä yritystoiminnan jatko vaarannu.

– Tai jos toinen aviopuolisoista on vaikkapa perinyt tai saanut lahjaksi jotain, avioehtosopimuksella voidaan turvata, että mahdollisessa erossa perintö tai lahja pysyy suvussa, Voutilainen kertoo yleisimmistä syistä tehdä avioehto.

Avioehtosopimus voidaan tehdä jo ennen avioliiton solmimista ja se rekisteröidään avioliiton solmimisen jälkeen. Tai avioehto voidaan tehdä myös myöhemmin avioliiton aikana.

Sopimuksen sisältöä voidaan myös päivittää sitä mukaa, kun elämäntilanteet muuttuvat ja esimerkiksi toisen osapuolen varallisuus äkkiseltään kasvaa.

– Joka tapauksessa nämä asiat kannattaa pohtia naimisiin mentäessä. Nykyään avioehdon voi tehdä koskemaan myös pelkästään avioerotilannetta. Eli jos avioliitto päättyy kuolemaan, toisella on avio-oikeus, jos eroon, toisella ei ole avio-oikeutta, Voutilainen tarkentaa.

Me autamme sinua!

Kun sopimukset tehdään lakiasiantuntijoiden kanssa, asiat menevät varmasti oikein ja sopimus räätälöidään tekijänsä elämäntilanteen mukaiseksi. Tarjoamme sinulle palveluita yleisimpiin lakiasioihin, yksityishenkilöiden lisäksi myös yrityksille. Meiltä saat myös esteettömät todistajat.

– Lakiasioista voi keskustella puhelimitsekin, mutta edunvalvontavaltakirja ja testamentti pitää allekirjoittaa kahden todistajan samanaikaisesti läsnä ollessa. Eli henkilökohtainen käynti pankkiin tarvitaan.

Lue lisää lakipalveluistamme ja varaa aika asiantuntijoiltamme.