Hyppää sisältöön
Kaksivärinen tausta

POP Pankki Järvi-Suomen blogi

Lue lisää POP Pankki Järvi-Suomen kuulumisista ja tapahtumista pankin omasta blogista.

Aiheet

Elämä yllättää – usein onneksi iloisesti, mutta joskus voi sattua myös jotain ikävää. Ja koska vahinko saati sairaus tai iso elämänmuutos ei yleensä tule kello kaulassa, asioihin kannattaa varautua jo ennalta.

– Edunvalvontavaltuutus, testamentti ja naimisissa olevilla avioehto ovat vähimmät, mitä olisi syytä ainakin miettiä, juristi, varatuomari Sanna Voutilainen sanoo.

Sanna_Voutilainen_5Sanna Voutilainen toimii juristina POP Pankki Järvi-Suomessa ja auttaa asiakkaita lakiasioissa.

Edunvalvontavaltakirja

Moni saattaa ajatella, että omat läheiset, puoliso ja lapset hoitavat asiat, jos itse ei enää syystä tai toisesta pysty. Läheisillä ei kuitenkaan ole automaattista oikeutta tähän.

– Jos vaikkapa loukkaannut vakavasti ja menetät kykysi hoitaa pankkiasioitasi, läheisilläsi ei ole pääsyä tileillesi – jos et ole heitä siihen etukäteen valtuuttanut. Ihan jokaisen aikuisen kannattaisi siis tehdä edunvalvontavaltakirja, nuorenkin, Voutilainen muistuttaa.

Usein edunvalvonta-asiat tulevat mietintään siinä vaiheessa, kun omat vanhemmat ikääntyvät ja saavat esimerkiksi oireita muistisairaudesta. Tällöin on oikeastaan jo kiire laittaa valtuutusasiat kuntoon, sillä sairauden edettyä pidemmälle valtakirjaa ei voi enää tehdä.

Edunvalvonnan puheeksi ottaminen läheisen kanssa voi olla herkkä asia. Kuka tahansa meistä voi kuitenkin menettää toimintakykynsä vaikkapa autokolarissa. Esimerkiksi lapsiperheessä toisen vanhemman toimintakyvyn menetys, asuntolainat niskassa, olisi iso asia.

– Siinä auttaisi paljon, että valtuutusasiat olisivat kunnossa. Vaikka toki tällaisessa tapauksessa asiat saataisiin lopulta järjestettyä tavalla tai toisella, esimerkiksi ulkopuolisella edunvalvojalla. Se olisi kuitenkin paljon byrokraattisempaa ja kalliimpaa. Lisäksi se veisi myös enemmän aikaa. Kaikki toimii sujuvammin, jos henkilö on itse valtuuttanut luottohenkilönsä, Voutilainen sanoo.

Valtuuttaja määrittelee valtakirjaa tehtäessä, mitä valtuuksia hän toiselle antaa. Juristi kuitenkin suosittelee tekemään mahdollisimman laajan ja yleisluontoisen valtakirjan, jolla voi hoitaa kaikkia omaisuutta koskevia ja muita taloudellisia asioita.

Valtuutettu voi siis esimerkiksi maksaa valtuuttajan laskuja, aukaista ja sulkea tilejä, tehdä sijoituksia ja myydä irtainta omaisuutta. Kiinteistöjen osalta valtakirjassa tulee olla nimenomaiset valtuutukset.

– Valtakirja astuu voimaan vasta, kun sitä oikeasti tarvitaan – parhaassa tapauksessa ei koskaan, Voutilainen muistuttaa.

– Valtakirja ei vanhene. Riittää, että se on alkuperäisenä tallessa. Ei tarvitse myöskään pelätä, että valtakirja otettaisiin ennenaikaisesti käyttöön. Sen voimaantuloon tarvitaan lääkärin lausunto sekä Digi- ja väestötietoviraston päätös.

Edunvalvontavaltakirjaa voi päivittää ja esimerkiksi valtuutetut vaihtaa vuosien varrella.

– Jos on vaikkapa valtuuttanut puolisonsa ja tuleekin ero, voi vaihtaa sisaruksensa asioiden hoitajaksi, Voutilainen konkretisoi.

Testamentti

Testamentti kannattaisi olla ainakin kaikilla heillä, joilla ei ole lähisukulaisia.

– Serkut eivät enää peri. Jos lakimääräisiä perillisiä ei ole eikä halua omaisuutensa valuvan kuoleman jälkeen valtion pohjattomaan kassaan, kannattaa testamentti ehdottomasti tehdä, Voutilainen sanoo.

Testamentilla määritellään kenelle tai mille taholle omaisuus kuoleman jälkeen siirtyy. Sillä voidaan myös rajata tiettyjä henkilöitä pois omaisuudenjaosta tai toisaalta korvamerkitä omaisuutta, vaikkapa kesämökki, tietylle henkilölle.

– Ja vaikka oltaisiin ihan tyytyväisiä siihen, että perintö jakautuu lapsille tasan, voidaan testamentilla poistaa lasten puolisoiden avio-oikeus perittyyn omaisuuteen, Voutilainen muistuttaa.

– Nykyään on myös entistä enemmän bonusperheitä, joihin kuuluu minun, sinun ja meidän lapsia. Jos vanhemmat haluavat, että perintö jaetaan tasapuolisesti riippumatta siitä, kuka on kenenkin biologinen jälkeläinen, testamentti on tehtävä, juristi jatkaa.

Testamentilla voidaan myös siirtää perintö ja samalla perintöverot yhden sukupolven yli.

Avopuolisot, joilla on yhteistä omaisuutta, hyötyvät niin ikään testamentista.

– Jos esimerkiksi lapsettomasta, yhteisen asunnon omistavasta avoparista toinen kuolee, kuolleen osuus asunnosta periytyy ilman testamenttia tämän vanhemmille tai sisaruksille, Voutilainen muistuttaa.

– Myös asumisoikeusasiat on syytä miettiä etukäteen kuntoon. Avopuolisolla ei ole lesken kaltaisia oikeuksia, hän jatkaa.

Joku voi kysyä, paljonko varallisuutta pitää olla, jotta testamentti kannattaa tehdä. Yksiselitteistä vastausta ei ole.

– Jos juuri muita varoja ei ole kuin pankkitilin talletukset ja nekin menevät pitkälti hautajaiskuluihin, testamentilla ei ole suurta merkitystä. Mutta jos esimerkiksi perinnön saava avopuoliso on vähävarainen, pienelläkin summalla on jo merkitystä, varsinkin, kun kulut jäävät yksin hoidettaviksi, Voutilainen muistuttaa.

Asianmukaisesti laaditulla testamentilla voi paitsi helpottaa jäljelle jäävien taakkaa myös parhaassa tapauksessa estää repivät perintöriidat.

– Testamenttiin pätee sama kuin edunvalvontavaltakirjaan: Se tulisi tehdä ajoissa, mahdollisimman hyvävoimaisena, Voutilainen summaa.

AvioehtoSanna_Voutilainen_1

Avioehdolla pyritään turvaamaan omaisuuden säilyminen avioliiton päättyessä itsellä tai suvussa. Ilman avioehtoa omaisuus nimittäin jaetaan puoliksi. Se, jolla on enemmän omaisuutta, on velvollinen luovuttamaan toiselle niin, että omaisuus käytännössä puolittuu.

Avioehtosopimukset räätälöidään kullekin parille sopiviksi. Mikäli avio-oikeus poistetaan kokonaan, avioliiton päättyessä omaisuutta ei tasata, vaan molemmat osapuolet pitävät omissa nimissään olevan varallisuuden.

– Varsinkin yrittäjien on syytä tehdä avioehtosopimus. Tällä taataan se, että mahdollisen avioeron sattuessa ei joudu toiselle liian kovaksi maksumieheksi eikä yritystoiminnan jatko vaarannu.

– Tai jos toinen aviopuolisoista on vaikkapa perinyt tai saanut lahjaksi jotain, avioehtosopimuksella voidaan turvata, että mahdollisessa erossa perintö tai lahja pysyy suvussa, Voutilainen kertoo yleisimmistä syistä tehdä avioehto.

Avioehtosopimus voidaan tehdä jo ennen avioliiton solmimista ja se rekisteröidään avioliiton solmimisen jälkeen. Tai avioehto voidaan tehdä myös myöhemmin avioliiton aikana.

Sopimuksen sisältöä voidaan myös päivittää sitä mukaa, kun elämäntilanteet muuttuvat ja esimerkiksi toisen osapuolen varallisuus äkkiseltään kasvaa.

– Joka tapauksessa nämä asiat kannattaa pohtia naimisiin mentäessä. Nykyään avioehdon voi tehdä koskemaan myös pelkästään avioerotilannetta. Eli jos avioliitto päättyy kuolemaan, toisella on avio-oikeus, jos eroon, toisella ei ole avio-oikeutta, Voutilainen tarkentaa.

Me autamme sinua!

Kun sopimukset tehdään lakiasiantuntijoiden kanssa, asiat menevät varmasti oikein ja sopimus räätälöidään tekijänsä elämäntilanteen mukaiseksi. Tarjoamme sinulle palveluita yleisimpiin lakiasioihin, yksityishenkilöiden lisäksi myös yrityksille. Meiltä saat myös esteettömät todistajat.

– Lakiasioista voi keskustella puhelimitsekin, mutta edunvalvontavaltakirja ja testamentti pitää allekirjoittaa kahden todistajan samanaikaisesti läsnä ollessa. Eli henkilökohtainen käynti pankkiin tarvitaan.

Lue lisää lakipalveluistamme ja varaa aika asiantuntijoiltamme.

 

Olen Miina Korhonen ja työskentelen kesäharjoittelijana POP Pankki Järvi-Suomessa. Työskentelen päivittäispuolella asiakasneuvojana ja työpisteeni sijaitsee sekä Siilinjärvellä, että Kuopiossa. Olen itse 26-vuotias ja valmistun tradenomiksi syksyllä 2024. Asustelen tällä hetkellä Kuopiossa. Seuraavaksi pääsette seuraamaan normaalia arkipäivää Siilinjärven konttorilla.

TIISTAI 20.8.2024

Miina_myday_6

Herään klo 6.30 ja syön joka aamuisen kaurapuuron. Matkustan Siilinjärvelle linja-autolla, matka kestää yhteensä vähän päälle tunnin. Matka taittuu yhdellä vaihdolla ja kahdella linja-autolla.

Miina_myday_1

Tänään olin työpaikalla jo klo 8:16. Avasin koneen ja katsoin työkalenterin sekä Teamsin. Kalenterissa meillä näkyy varaukset, palaverit sekä muut merkinnät. Tässä työssä on hyvin tärkeää ajanhallinta ja selkeä kalenterin käyttö. Kalenteriin merkkaan omia tehtäviäni ja varaan niihin aikaa - Näin hommat tulee hoidettua ajallaan.

Miina_myday_2

Tiistait alkaa meillä koko pankin palaverilla, joka kestää noin tunnin verran. Palaverin jälkeen katson yleensä postit ja muut viestit. Tiistai on Siilinjärvellä kassapäivä. Siilinjärven kassa on viikossa auki aina tiistaisin ja torstaisin klo 10-12.30. Palvelemme kaikki asiakkaat, joten toisinaan kassapäivä venyy hieman. Tänään asiakkaita kävi 52 ja kassan lopettelimme vähän jälkeen klo 13.

Miina_myday_3

Tuon aina omat eväät lounaalle. Kassapäivinä pidän lounastauon ja kahvitauon putkeen. Tämän jälkeen loppupäivän otin asiakkaita vastaan.

Asiakastapaamisia on laidasta laitaan. Päivittäispuolella keskitytään henkilöasiakkaiden palveluun ja huippuun asiakaspalveluun. Avaamme henkilöasiakkaille erilaisia palveluita, autetaan ja opastetaan. Työ on hyvin monipuolista ja olen kesän aikana oppinut paljon uutta. Työkaverit ovat olleet mahtava tuki ja olen päässyt hyvin itsenäisesti tekemään töitä. Olen oppinut vielä paremmin aikatauluttamaan työpäiviä ja itsevarmuuteni omaa tekemistä kohtaan on noussut.

Miina_myday_4

Työt loppuivat tänään klo 16:30. Sain työkaverilta kyydin Kuopioon, joten olin kuntosalilla jo klo 17:30. Treenin jälkeen söin päivällistä kotona ja rentouduin. Yritän arkisin mennä hyvissä ajoin nukkumaan ja pitkän päivän jälkeen olin sängyssä jo klo 22:00.

Miina_myday_5

Sirpa työskentelee asiakasvastaavana POP Pankki Järvi-Suomen Nurmeksen konttorilla. Pitkän uransa poppilaisena tehneenä hän on kokenut monenlaisia hetkiä työssään, kuten hiljattaisen siirtymisen uusiin työtehtäviin.

Sirpa_hakkarainen_sohvakuva”Olen Sirpa Hakkarainen ja toimin asiakasvastaavana POP Pankki Järvi-Suomessa. Lähtöisin olen Pohjois-Karjalasta ja tämän hetken työkuvassani hoidan henkilö- ja yritysasiakkaiden laaja-alaisia asiakaskokonaisuuksia koko pankin talousalueella rahoituksen taustatiimissämme.

Tradenomiksi valmistuin Kuopiosta 2003 ja opintojen ohessa tein usean vuoden ajan yksittäisiä opettajien sijaisuuksia eri kouluasteilla. Pankkiuralle lähdin aikoinaan vuonna 2004 Danske Bankista, ja siitä vuoden kuluttua siirryin POP Pankki Nurmeksen konttoriin, asiakasneuvojan tehtävään. Pienessä konttorissa työskennellessä sain tehdä monipuolisia tehtäviä aina kassapalveluista asiakasneuvotteluihin, niin henkilö- kuin yritysasiakaspuolella. Tutuksi tulivat erilaiset rahoitusneuvottelut, säästämisen ja sijoittamisen taustat kuin myös pääkassan perustehtävätkin. Voisi sanoa, että tämän työn ”suola ja sokeri” on ollutkin se, että on ollut mahdollisuus tehdä työtä ja kehittää itseään laaja-alaisesti. Tieto päivittyy koko ajan ja myös työskentelytavat kehittyvät. Tätä työtä tehdään omalla persoonalla ja on tärkeää, että sitä taitoa ei kadota vaan pitää se mukana. Tämä antaa kosketuspintaa asioihin ja auttaa tunnistamaan tilanteissa mahdollisesti taustalla olevia erilaisia tekijöitä, jotka saattavat vaikuttavat kokonaisratkaisun muodostamiseen.

Koen, että elinikäinen oppiminen on osa minua ja luo motivaatiota. Vuosien varrella olen saanut työn tekemisen pohjaksi perus- ja täydennyskoulutukset pankin koulutusohjelmien kautta. Olen lisäksi saanut käydä APV1 ja Yritysneuvojan erikoisammattitutkinnon. Työn ohessa olen suorttanut avoimen yliopiston kautta opintoja, joista olen kokenut saavani taustatietoa oman työn toteuttamiseen ja toisaalta se on avannut myös uusia ajattelunäkökulmia.

Voisi sanoa, että muistoja on kertynyt parinkymmenen vuoden aikana monia. Yksi mieleenpainuvimmista kohtaaminen tulee tässä mieleen:

Pariskunnan kanssa oli sovittu tapaaminen konttorille. He saapuivat heidän kahden pienen lapsen kanssa työpäivänsä päätteeksi. He tulivat ensin kassatiskille, jossa hoidimme kassapalvelut ja kolikkolippaiden tyhjennykset sekä rahastoja koskevat toimeksiannot. Lisäksi perhe oli suunnitellut oman asunnon hankintaa, johon tarvittiin lainaneuvottelu. Perhe pohti miten se siinä ajassa onnistuisi, vieläkö lapset jaksaisivat odottaa pankissa hetken ennen kuin he lähtisivät kotiin. Meitä oli konttorissa kaksi toimihenkilöä paikalla, ja päätimme nopeasti jakaa tehtäviä. Toinen toimihenkilö jatkoi lainaneuvottelua perheen kanssa, kun taas minä siirryin lasten kanssa leikkipaikalle, jossa oli piirustusvälineitä.

Lapsista tytär oli viisivuotias ja poika oli kolmevuotias. Aluksi poika katseli minua hieman ihmeissään, mutta pian hän tuli luokseni ja osoitti luottamustaan asettumalla viereeni kun istuin pikkujakkaralla ja laittaen kätensä olkapäilleni. Hänen katseensa kertoi enemmän kuin tuhat sanaa: Hän tunsi olonsa turvalliseksi, vaikka vanhemmat eivät olleet aivan lähellä sekä luottamusta, että kyllä kaikki asiat järjestyvät.

Hetken kuluttua vanhemmat palasivat neuvotteluhuoneesta yllättyneinä siitä, kuinka mutkattomasti kaikki oli sujunut. He olivat saaneet asiat sovittua uuden kodin hankkimiseksi ja lapsetkin olivat olleet tyytyväisiä. Myös vanhempien katseesta näki, että myös heille oli syntynyt luottamus pankkia kohtaan. Tässä on yksi esimerkki arvoistamme toimia – olla läsnä ihmisten kanssa.

Tukea ja yhteen hiileen puhaltamista tarvitaan myös työyhteisössä toimiessa. Siihen tarvitaan meistä jokaista. Pankissamme olen kokenut vuosien varrella, että yhteistyöllä olemme löytäneet aina ne polut matkata yhdessä eteenpäin.

Työn vastapainoksi vapaa-ajalla vietän paljon aikaa ulkona ja luonnossa liikkuen. Kasvimaalla ja marjapensaiden parissa voi antaa luovuuden kukkia vapaasti. Minua on myös aina kiehtonut pienimuotoinen nikkarointi ja remontointi. Toki täytyy myöntää, että intoa on enemmän kuin taitoa, mutta pikkuhiljaa opetellen ja tekemällä oppien."

Reisjärveltä kotoisin oleva Heli Kolehmainen lähti nuorena lukion jälkeen opiskelemaan kauppatieteitä Vaasan yliopistoon. Kesän tullen ja opintojen siirtyessä sivuun Heli palasi kesällä 2007 kotikonnuilleen ja aloitti uransa POP Pankissa kesätyöntekijänä. Tällöin työtehtävät painottuivat kassapalveluihin. Kesän jälkeen hän jäi osa-aikaiseksi opintojen ohelle ja suoritti loput yliopiston kurssit täyteen valmistuen kauppatieteiden maisteriksi. Kokoaikaiseksi Heli palasi huhtikuussa 2008, ja siitä lähtien hän on työskennellyt pankin eri tehtävissä, aina kassalta asiakkuusjohtajaksi ja esihenkilöksi.Heli_kolehmainen_henkilötarina_V3Tällä hetkellä Heli toimii pankkitiimin asiakkuusjohtajana, mikä sisältää myynnin johtamista eli tiiminsä tukemista myyntityössä ja arjessa. Uusien työntekijöiden liittyessä tiimiin, Heli osallistuu myös aktiivisesti heidän perehdyttämiseensä. Viikot täyttyvätkin pääosin palavereista, suunnittelusta sekä asioiden eteenpäin viemisestä.

Pitkän uran POP Pankissa tehneenä Heli kokee, että työnantaja on mahdollistanut kehittymisen, mikä on saanut myös motivaation pysymään työssä. "Ei ole tarvinnut jäädä johonkin yhteen tiettyyn rooliin. Kun on ollut halua ja nähtävästi myös potentiaalia, niin on annettu edetä uralla. Ei ole kertaakaan jäänyt sellainen fiilis, että ei olisi saanut tehdä. Olen saanut muun muassa käydä LKV-tutkinnon ja teinkin aikoinaan kiinteistönvälitystä pankin sisällä", sanoo Heli.

”Itse osaltani haluan tehdä tästä työpaikasta sellaisen, että ihmiset viihtyvät meillä töissä. Siihen mihin pystyn itse vaikuttamaan, niin haluan sen myös tehdä. Pyrin, että omalla tiimillä on semmoinen olo, että asioista voi sano – on ne sitten mitä tahansa.”

Heli kokee suurimpana etuna kokemuksen pankin eri tehtävistä, mikä auttaa häntä ymmärtämään tiimiänsä arkipäiväistä työtä paremmin. Häntä motivoi, kun hankalatkin asiat saadaan selvitettyä ja kaikki osapuolet ovat lopputulokseen tyytyväisiä. Heli toteaakin, että "Kyllä POP Pankissa parasta on ihmiset!" Työympäristönä POP Pankki on Helin mukaan rento ja perheellinen. ”Jos olet 15 vuotta ollut samojen ihmisten kanssa töissä, niin kyllähän ne on jo perhettä on enemmän kuin työkavereita,” toteaa Heli. Vuonna 2020 käydyn fuusion myötä Heli on päässyt tutustumaan myös silloisen Siilinjärven Osuuspankin porukkaan. Hänen mielestään on hienoa huomata, että ilmapiiri on idän ja lännen välillä avoin ja lämmin.

”Onko minulla edes vapaa-aikaa? Ei vaan, onhan minulla sitäkin”

Intohimoisena työntekijänä Helin päivät saattaisivat vierähtää koneen ääressä illan puolelle, jos lapsiperheen arki ei odottaisi kotipuolessa. ”Sellaista perhe-elämää se pitkälti on ja tietynlaisia ruuhkavuosia tässä parhaillaan eletään,” Heli naurahtaa. Vapaa-ajalla hän liikkuu ja lenkkeilee, myös kirjojen lukeminen rentouttaa kiireistä arkea. ”Olen tyytyväinen, että pienet lapset osalta pakottavat menemään kotiin, sillä minulla on aikataulu myös heidän takiaan. On mentävä kotia tekemään ruokaa ja haettava lapset päiväkodista,” sanoo Heli.

Työn ja vapaa-ajan yhdistäminen on Helin mielestä ollut mutkatonta. Hän arvostaakin työnantajan tarjoamaa joustoa ja mahdollisuutta elää tasapainoista elämää. ”Joustaminen on molemminpuolista. Ei kytätä olenko koneella juuri kello yhdeksän vaan esimerkiksi liukumat mahdollistavat joustavamman työajan. Koen, että saan elää arkea siten, miten sitä tarvitseekin elää,” toteaa Heli.

Jari Ritvanen astui urapolulleen POP Pankki Järvi-Suomen Digitiimin asiakkuuspäällikkönä pari vuotta sitten. Mahdollisuus tähän tarjoutui, kun koronapandemian aiheuttamat poikkeusolot antoivat hänelle tilaisuuden siirtää työtehtävänsä Pääkaupunkiseudulta synnyinseudulleen Kuopioon. Opiskelunsa ja työuransa pääkaupunkiseudulla aloittaneena, POP Pankki Järvi-Suomi tarjosi hänelle ensimmäisen työpaikan synnyinseudullaan.

Jari_Ritvanen_V2

Alkumetrit poppilaisena Jari vietti Digitiimin asiakkuuspäällikkönä. Pitkään yritysrahoituksesta kunnostuneena, sisäisen paikan auettua, hän päätti hakea paikkaa myönteisin seurauksin – Jarin iloksi siirto oli mahdollista totuttaa.

Uudessa roolissaan yritysasiakkuuspäällikkönä Jari kokee, että työnkuvassa on tapahtunut monipuolistumista. Hän työskentelee nyt erikokoisten ja eri toimialoilta olevien yritysasiakkaiden parissa, mikä vaatii tekemään enemmän taustatyötä ennen asiakastapaamisia. Jari pääsi aloittamaan yritysasiakkaisen parissa alkuvuodesta 2024.

”Nyt on pari viikkoa uudessa roolissa takana. On ollut uuden oppimista paljon, mutta samalla päästy jo toteuttamaan myös asiakaskohtaamisia. Mielenkiintoista ja hienoa oppia uusia asioita ja viedä niitä käytäntöön,” toteaa Jari.

Hän arvostaa POP Pankissa sitä, että pienempänä pankkina päätökset tehdään lähellä asiakasta ja tapaamisia saa järjestettyä nopeasti – jopa seuraavana päivänä.

Kahden lapsen isänä vapaa-aika pyörii pitkälti lapsiperheen menojen mukaan. ”Uusi työ alkaa aina oman työpäivän jälkeen kotona. Kiva nollaus – kun näkee lapsen riemun, vaikka pulkkamäessä,” sanoo Jari.

Vaikka aikaa liikunnalle jääkin rajallisesti perhekiireiden vuoksi, hän on löytänyt iloa hiihtämisestä ja muista ulkoilma-aktiviteeteista Kuopion upeassa luonnossa. Moottoripyöräily on ollut hänelle läheinen harrastus, mutta se on jäänyt tauolle pienten lasten vuoksi. Kuopioon muutto on tuntunut hänestä kuin kotiinpaluulta. Kanssakäyminen kuopiolaisten kanssa on luonnollista ja helppoa. Hän huomauttaa hymyillen, että hänen vaimonsa on myös savolainen - "Kyllä savolainen aina savolaisen löytää."

Kuopion konttorin muuttaessa syksyllä uusiin tiloihin Puijonkadulle, suunnittelijakaksikko Sisustussuunnittelu Tiina Ruotsi Ky:stä on ollut jo jonkin aikaa työn touhussa kulissien takana. Tiina Ruotsi ja Mervi Halonen ovat kuopiolaisia sisustussuunnittelijoita, joilla on vankka kokemus yritys- ja tapahtumatilojen suunnittelusta ja remontoinnista. Heidän ammattitaitonsa tulee näkymään merkittävästi Kuopion uuden konttorin ilmeessä.

Vanhan rakennuksen viehätys kohtaa käytännöllisyyden ja viihtyvyyden

Kaikki sai alkunsa pankin tarpeesta siirtää tilojaan uuteen toimipisteeseen. Muutto tarjosi ainutlaatuisen tilaisuuden päivittää toimistotilat modernimmiksi ja viihtyisämmiksi, mikä vastaisi paremmin sekä työntekijöiden että asiakkaiden tarpeisiin. Pankki otti yhteyttä tilasuunnittelijoihin Tiina Ruotsiin ja Mervi Haloseen, jotka tarttuivat innolla haasteeseen kehittää uudet tilat. Ensimmäinen askel oli kartoittaa tilan mahdollisuudet ja rajoitteet, jotta voitiin suunnitella toimivat ratkaisut.

Idea lähti liikkeelle konkreettisesta tarpeesta luoda toimivat ja viihtyisät tilat, jotka tukisivat pankin arkea parhaalla mahdollisella tavalla. Ruotsi ja Halonen aloittivat perusasioista, kuten työpisteiden ja asiakaspaikkojen sijoittelusta, mutta halusivat samalla tuoda tiloihin jotain erityistä ja ainutlaatuista. ”Haluttiin luoda toimitilat, jotka ovat jopa kodinomaiset ja joissa työntekijät viihtyvät. Tilojen haluttiin olevan helposti lähestyttäviä ja hieman elämyksellisiä. Näin ne tarjoaisivat mahdollisuuden kokeilla ratkaisuja, joita ei kotiin uskallettaisi viedä, mutta jotka halutaan kokea työpaikalla”, kertoo Tiina Ruotsi.

Luonto toimi suurena inspiraation lähteenä suunnittelussa. He halusivat tuoda sisätiloihin elementtejä, jotka jäljittelisivät luonnon rauhoittavaa ja virkistävää vaikutusta. Tämä näkyy muun muassa valaistusratkaisuissa, jotka on suunniteltu imitoimaan luonnonvaloa, sekä kattoratkaisuissa, joissa on käytetty koivunlehtiä kuvaavia printtejä. Luonnon elementtien integroiminen osaksi sisustusta oli keskeinen osa tilojen viihtyisyyden ja toimivuuden varmistamista.

Kuva4Kuva5

Projekti on ollut monella tapaa haastava, mutta samalla erittäin palkitseva. Tilassa oli rakenteellisia haasteita, kuten hormit ja kiinteät seinät, jotka rajoittivat muokkausmahdollisuuksia. Näihin haasteisiin kuitenkin löydettiin luovia ratkaisuja, jotka lopulta rikastuttivat kokonaisuutta. Suunnittelussa vaadittiin paljon kokeiluja ja erilaisten vaihtoehtojen puntarointia, jotta lopputulos olisi mahdollisimman toimiva ja esteettinen. Esteettömyys ja viihtyisyys olivat keskeisiä tekijöitä, joita ei missään vaiheessa unohdettu.

Joka paikassa pieniä herkkuja, enää puuttuu kermavaahto ja kirsikka kakun päältä

Seuraavana vaiheena, rakennusurakan ollessa jo kovassa vauhdissa, on toimiston avaaminen ja tilojen käyttöönotto. Nyt kun suunnittelutyö ja toteutus ovat loppusuoralla, Ruotsi ja Halonen odottavat innolla, että työntekijät pääsevät muuttamaan uusiin tiloihin ja asiakkaat saavat nauttia uusista palveluista katutason tiloissa. Tavoitteena on, että uusi toimisto tarjoaa inspiroivan ja miellyttävän työympäristön, jossa asiakaspalvelu sujuu mutkattomasti ja tehokkaasti. ”Näkymät pankin sisälle ovat mielenkiintoiset ja kaarevat ikkunat antavat hyvät näkymät pankin asiakastiloihin. Sitä haluttiin jo suunnitteluvaiheessa korostaa, jotta näkymä houkuttelisi asiakkaita poikkeamaan myös sisälle,” kertoo Mervi Halonen.

”Ei ole tulossa harmaa toimisto”, vakuuttaa Tiina Ruotsi

Ruotsi ja Halonen odottavat eniten sitä, että uusi toimisto tuo mukanaan positiivisia vaikutuksia niin asiakkaille kuin työntekijöillekin. He uskovat, että tilat tulevat olemaan viihtyisät ja toimivat, ja että ne edistävät yhteisöllisyyttä ja tarjoavat elämyksiä. Erityisen innostuneita he ovat paikallisten toimijoiden ja tuotteiden käytöstä, jotka tuovat oman ainutlaatuisen lisänsä tilojen arkeen ja ilmeeseen. Kaiken kaikkiaan uusi toimisto edustaa modernia, luonnon inspiroimaa tilasuunnittelua, joka yhdistää käytännöllisyyden ja estetiikan ainutlaatuisella tavalla.

_DSC4743-2

 

Ennen sijoittamisen aloittamista on hyvä perehtyä keskeisiin käsitteisiin, sillä ne helpottavat uuden oppimista ja tekevät sijoitusprosessista sujuvampaa. 

Puskuri säästetään esimerkiksi vararahastona toimivalle tilille odottamattomia kuluja varten. Puskuri toimii turvana, kun jotain yllättävää sattuu, kodinkone esimerkiksi hajoaa tai auto vaatii vaihtoa. Puskurisäästöt auttavat välttämään velkaantumista, kun tarvitaan ylimääräisiä varoja.

Puskurisäästöjen summa vaihtelee yksilöiden ja perheiden tilanteiden mukaan. Noin kolmen kuukauden palkkatuloja vastaava summa on jo hyvä puskuri.

Puskurisäästöjen pitää olla helposti käyttöön otettavissa, joten ne eivät ole välttämättä sijoituksiin verrattavissa oleva tuotonlähde. Kun puskuri on kunnossa, voi aloittaa säännöllisen säästämisen esimerkiksi rahastoihin.

Sijoitusrahasto on kuin kori, joka on täytetty erilaisilla arvopapereilla kuten osakkeilla.

Aktiivinen rahasto tarkoittaa rahastoa, jota salkunhoitaja päivittää. Salkunhoitaja valitsee osakkeita sijoitusstrategian mukaisesti.

Passiivinen rahasto eli indeksirahasto taas sijoittaa passiivisesti eri osakkeisiin samassa suhteessa kuin niiden osuus on indeksistä. Indeksirahasto pyrkii siis jäljittelemään indeksin kehitystä. Indeksisijoittaja tavoittelee markkinoiden keskimääräistä tuottoa.

Hajauttaminen Sijoittamisen riskejä kannattaa pienentää hajauttamalla, koska eri toimialojen yritysten parhaat ja huonoimmat ajat sattuvat eri kohtaan suhdannekierrossa.

Yleensä, kun korot nousevat, osakekurssit laskevat, joten kun osa säästöistä on korkokohteissa, varautuu osakemarkkinoiden takaiskuihin. Lisäksi onnistuminen jossakin sijoituskohteessa tasoittaa epäonnea toisaalla, ja kokonaisuuden tuotto pysyy kohtuullisena.

Markkinariskiltä eli yleisen kurssitason laskulta ei voi suojautua. Riskiä kannattaa siis hajauttaa myös maantieteellisesti, jotta sijoitussalkun arvo kehittyy tasaisemmin. Lyhytaikaisissa sijoituksissa painoa kannattaa pitää korkosijoituksissa, koska lyhyellä aikajänteellä osakemarkkinoiden kehitystä on vaikea ennustaa.

Tuottotavoite on se tavoite, jota sijoittaja tavoittelee sijoittamalleen pääomalle.

Kokonaisvarallisuus pitää sisällään paitsi pankkitalletukset ja rahastosalkun myös reaaliomaisuuden eli esimerkiksi omistusasunnon tai perintönä tulleen metsätilan.

Rahastolaskuri

Sivuiltamme löytyy Rahastolaskuri, jonka avulla voi tarkastella säästöjen karttumista. Alla olevassa vasemmanpuoleisessa kuvassa on laskettu, millaisen summan voisi saada kokoon, jos säästäisi 100 € / kk osakerahastoon (tuotto-odotus 7 %). Sen vieressä on kuvaaja, jossa vastaavasti säästetään 100 € / kk tilille, jonka korko on 1 %. Mitä aikaisemmin sijoittamisen aloittaa, sitä enemmän varoja ehtii kerryttää. Alimmassa kuvassa säästetään 100 € / kk 30 vuoden ajan.

Screenshot 2024-10-14 093836Screenshot 2024-10-14 093916Screenshot 2024-10-14 093942

Säästöjä ei kannata makuuttaa käyttötilillä, missä ne eivät juuri kasva korkoa ja inflaatio nakertaa alkupääomaa. Pitkäjänteinen ja suunniteltu sijoittaminen sitä vastoin tuo puskuria elämän muutostilanteisiin ja kasvattaa pesämunaa unelmien toteuttamiseen. Alkuun pääset pienelläkin kuukausisummalla.

POP-K7-Edit-web

Tilastokeskuksen mukaan joka kolmas suomalainen omistaa rahastoja tai pörssiosakkeita. Lisäksi monella on säästö- ja sijoitusvakuutuksia sekä erilaisia säästötilejä.

– Sijoittaminen ja säästäminen kiinnostavat. Useat suomalaiset seuraavat aktiivisesti talous- ja sijoitusaiheisia uutisia sekä erilaisia sijoitusfoorumeita ja -ryhmiä sosiaalisessa mediassa, sijoitusjohtaja Anna Pihkakangas kertoo.

Suomalaiset ovat kuitenkin sijoittajina vielä melko varovaisia. Turvallisuus, riskittömyys ja vaivattomuus nousevat tutkimuksissa tärkeimmiksi sijoituskriteereiksi. Vasta niiden jälkeen tulee sijoituksen tuotto.

– Sijoittaminen sisältää riskejä. Niitä aiheuttavat muun muassa markkinavaihtelut, yritysten epäonnistumiset sekä muutokset taloudellisessa ympäristössä, Pihkakangas selittää.

Toisaalta sijoittajien profiilit vaihtelevat. Joku välttelee riskejä, toinen taas pitää niistä. Suurin osa suomalaisista jää sijoittajina ääripäiden väliin.

Pienikin sijoitus poikii

Me tavalliset työtätekevät saatamme kuitenkin vierastaa ajatusta sijoittamisesta. Arkimenoissa ei tunnu jäävän juuri mitään sukanvarteen sujautettavaksi. Ja vaikka jäisikin, ei pennosia osaa laittaa poikimaan. Mitä se sijoittaminen oikeastaan edes on?

– Sijoittamisen ydinajatus on, että varoja käytetään tulevaisuuden tuoton tai voiton tavoitteluun. Varoja siis sijoitetaan sillä oletuksella, että niiden arvo kasvaa ajan mittaan, pitkällä aikajänteellä, Pihkakangas tiivistää.

Varoja voi sijoittaa monenlaisiin kohteisiin, esimerkiksi osakkeisiin, joukkolainoihin, kiinteistöihin, tai rahastoihin. Sijoittamisen muodot ja tavat vaihtelevat luonnollisesti itse kunkin taloudellisen tilanteen mukaan. Jotkut sijoittavat aktiivisesti ja hajautetusti erilaisiin kohteisiin, toiset taas keskittyvät enemmän perinteisiin pankkitileihin tai kiinteistöihin. Pihkakangas haluaa oikoa ennakkoluuloa siitä, että sijoittaminen olisi vain rikkaiden hommaa.

– Sijoittaminen onnistuu, vaikka ei olisikaan lähtökohtaisesti varakas tai taloudellisesti etuoikeutettu. Miltei kuka tahansa voi aloittaa sijoittamisen pienellä summalla kuukaudessa ja mahdollistaa näin taloudellisen itsenäisyyden tulevaisuudessa. Sijoittaminen luo pohjaa unelmien toteuttamiselle.

– Ja kun sijoittamisesta puhutaan avoimesti, turha elitismi ja uskomukset sen ympäriltä saadaan hävitettyä. Jokainen saa olla säästäjänä ja sijoittajana oma itsensä. Vaikka tuttava tai naapuri treidaisi osakkeilla, sinun ei tarvitse, ellet halua tai sinua ei sellainen kiinnosta, Pihkakangas tiivistää.

Sijoittaminen ei kuitenkaan ole avain pikarikastumiseen. Jotkut saattavat luulla, että sijoittamalla nopeasti ja suurilla riskeillä voi vaurastua käden käänteessä. Todellisuudessa sijoittaminen vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

POP-K31-Edit-web

Tärkeintä on aloittaa

Myös tietämättömyys saattaa syödä sijoittamisintoa. Jos ei ole lähtökohtaisesti numeronikkari tai kauhean kiinnostunut pörssikursseista, aloittamiskynnys kasvaa. Pihkakangas kuitenkin lohduttelee, että melko karvalakkimallilla pääsee hyvin alkuun:

– Säästäjinä ja sijoittajina olemme kaikki omanlaisiamme. Toiset tykkäävät seurata talouden käänteitä aktiivisesti. Ja sitten on heitä, joita se ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joille säästäminen ja sijoittaminen kuitenkin ovat tärkeitä talouden hallinnan keinoja.

Kun sijoittamisen aikajänne on pitkä, päivittäisillä talouden heilahteluilla ei ole niin suurta merkitystä eli sijoitussalkkua ei tarvitse kärppänä kytätä.

Tietyt termit on kuitenkin hyvä ottaa haltuun. Lue lisää termeistä toisesta artikkelistamme. 

– Tärkein asia säästämisessä ja sijoittamisessa on se, että aloittaa. Ja mitä aikaisemmin aloittaa, sitä enemmän ehtii vuosien mittaan kerätä varallisuutta, Pihkakangas kannustaa.

Apua asiantuntijalta

Aloittavan sijoittajan on laadittava ensimmäiseksi budjetti eli laskettava, paljonko pystyy kuukausittain sijoittamaan. Seuraava askel on hahmottaa oma riskinottohalu, sijoittamisen aikajänne ja tuottotavoite. Kun nämä ovat selvillä, mietitään, miten sijoitukset kannattaisi hajauttaa eri omaisuuslajeihin, sijoituskohteisiin ja ajankohtiin. Seuraavaksi valitaan konkreettiset sijoitustuotteet. Helpoimpia ovat hajautetut yhdistelmärahastot, joissa riskipaino on valittu itselle sopivaksi.

– Säännöllisen säästämisen voi aloittaa kätevästi POP Mobiilissa tai verkkopankissa. Asiakas on aina myös lämpimästi tervetullut konttoriimme tai verkkohetkeen sparrailemaan asiantuntijan kanssa, ilmaiseksi. Asiantuntija luo henkilökohtaisen sijoittajaprofiilin, jonka pohjalta yhdessä pohditaan, millainen allokaatio eli sijoitusten hajautus olisi säästäjälle tai sijoittajalle sopiva, Pihkakangas kertoo.

Hajauttamisen merkitys korostuu epävarmoina aikoina kuten nyt.

– Asiantuntijan kanssa laadittu sijoitussuunnitelma turvaa sekä sijoitusten riittävän hajautuksen että hyvät yöunet, Pihkakangas lupaa.

Muista päivitys

Asiantuntijaa kannattaa tavata säännöllisesti vielä sijoittamisen päästyä vauhtiin, vaikka vuosittain. Kurssien nousut ja laskut nimittäin vaikuttavat sijoitussalkun alkuperäiseen hajautukseen. Myös elämäntilanteet ja sitä kautta sijoitusmahdollisuudet ja -tarpeet saattavat muuttua.

Rahastosijoittaminen sinällään on vaivatonta. Rahastoja voi ostaa ja myydä verkossa tai vaikka mobiilipankissa. Se ei vaadi asiantuntemusta, sillä salkunhoitaja seuraa markkinoita ja tekee sijoituspäätökset.

Rahastosijoitus ei ole sidottu määräaikaan. Jokaiselle löytyy sopiva salkku, sillä rahastoja on laaja valikoima. Sijoittaja voi painottaa sijoituksensa riskipitoisuutta ja tuotto-odotuksia haluamallaan tavalla sekä kotimaisiin että ulkomaisiin arvopapereihin.

– Aloittelevaa sijoittajaa suosittelen tutustumaan Pörssisäätiön sivuihin ja erityisesti siellä oleviin maksuttomiin sijoittajan oppaisiin, Pihkakangas vielä vinkkaa.


 

Minttu Lehti, 40, on kuopiolainen perheenäiti, lähihoitaja, sairaanhoitaja, yrittäjä, asuntosijoittaja ja taloudellisen hyvinvoinnin valmentaja. Vaikka Mintun saavutusten lista on pitkä, matkaan on mahtunut myös merkittäviä haasteita.

Aiemmin raha aiheutti Mintulle enemmän ahdinkoa kuin iloa. Noin viisi vuotta sitten hän päätti muuttaa tilanteensa. "Aloin etsimään tietoa somesta ja netistä. Hyvin nopeasti asia herätti kiinnostukseni, ja aloin ostamaan erilaisia talousvalmennuksia, jotka veivät minut mennessään," Minttu kertoo.

Taloudellinen vapaus on ollut Mintulle houkutteleva tavoite jo nuorena. Valmistumisen jälkeen Italiassa koetut ravitallivuodet olivat jonkinlainen viittaus tähän, vaikka sydän veikin hänet takaisin hoitoalalle viidentoista vuoden tauon jälkeen. Tavoitteellisuus on aina ollut Mintun elämän keskiössä, ja paluu hoitoalalle innosti hänet kouluttautumaan sairaanhoitajaksi. Samaan aikaan hän kehitti talousosaamistaan sijoittamisen ja yrittäjyyden tutkintojen avulla, mikä on ohjannut häntä vahvasti nykyiseen asemaansa. Tänä päivänä Minttu pyörittää Rahamieli -yritystään yhtiökumppaninsa kanssa, ja heidän tavoitteenaan on auttaa talousvaikeuksissa olevia ihmisiä saavuttamaan taloudellinen hyvinvointi. Matka tähän pisteeseen ei ole ollut helppo ja vaatinut pohjakosketuksen. Tänä päivänä Minttu jakaakin intohimolla tarinaansa talousasioiden parissa.Avautuu uuteen ikkunaan.Avautuu uuteen ikkunaan.Avautuu uuteen ikkunaan.Avautuu uuteen ikkunaan.Avautuu uuteen ikkunaan.Avautuu uuteen ikkunaan.

Nimetön malli (4)


”Raha on mahdollistaja. Tämä ymmärrys herätti minussa kiinnostuksen syventää tietämystäni rahasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.”

Valmennukset, jotka sytyttivät Mintun kiinnostuksen talousasioihin, ovat olleet keskeisessä roolissa hänen osaamisensa kehittämisessä. ”Aloittamieni valmennusten ansiosta osaamiseni syventyi merkittävästi. Siellä joku opetti kädestä pitäen, kuinka toimia eri tilanteissa. Usein asiat toimivat, kun ne viedään käytäntöön, mutta ajatukset voivat olla esteenä. Kuulen usein, että sijoittaminen on liian vaikeaa tai säästäminen mahdotonta, koska rahaa ei ole. Tällaiset ajatukset vievät aivan väärään suuntaan," Minttu pohtii.

"Alkuvaiheessa innostuin monista asioista ja lähdin mukaan kaikkeen mahdolliseen. Tämä ei välttämättä ollut paras ratkaisu, enkä tekisi samoin uudelleen. On parempi aloittaa hillitysti keskittymällä yhteen osa-alueeseen. Vaikka onkin järkevää sijoittaa useisiin omaisuuslajeihin, liiallinen hajauttaminen alussa voi johtaa siihen, että kaikki edistyvät vain vähän." Ymmärrys rahasta on muuttanut Mintun suuntaa rahankäyttäjänä. ”Olen alkanut ymmärtää, mitä raha oikeasti on – eräänlainen energian ja vaihdannan väline. Eihän se ole sen ihmeellisempää.”


”Aiemmin raha toi minulle ahdistusta, joka hallitsi toimintaani ilossa ja surussa.”


Rahan ymmärtäminen paremmin ja sen mahdollisuuksien näkeminen sai Mintun tarttumaan myös sijoittamisen maailmaan. Siihen hän pääsi käsiksi pankin rahastojen kautta. Se tuntui helpolta ja automatisoidulta tavalta lähteä sijoittamaan, kun ei tarvinnut itse seurata ymmärtämättömiä kurssikäyriä. Asuntosijoittaminen puolestaan nousi esiin sen konkreettisuuden ja ymmärrettävyyden vuoksi. "Tykkään ratkoa ongelmia, ja asuntosijoittaminen on juuri sitä. Ei ole ongelmia, on vain ratkaisuja," Minttu toteaa.

Intohimoisena asuntosijoittajana Minttu koki pankin mukanaolon luonnolliseksi osaksi prosessia. Hän oli tutkinut omaa talouttaan perusteellisesti, mikä teki pankin kanssa käytävistä neuvotteluista sujuvia ja vaivattomia. Minttu ja hänen puolisonsa päättivät perustaa osakeyhtiön, sillä heidän suurille tavoitteille se oli oikea vaihtoehto. "Pankki on yksi tärkeimmistä asioista asuntosijoittajalle," Minttu korostaa.

Hän huomauttaa, että pankin rooli ei rajoitu pelkästään lainan myöntämiseen. "Vastavuoroisuus on tässä työssä keskeistä. Kun teemme sopimuksia ja suunnitelmia, niiden toteutuminen edellyttää, että mekin teemme oman osamme. Pankki on enemmän kuin lainaaja – se on kumppani, jonka kanssa rakennamme yhteistyötä."

Haaveissa palkkatyön jättäminen

Oma oppimatka on mahdollistanut myös oman intohimonsa laajentamisen yritystoiminnaksi. Rahamieli-yrityksen perustamisen myötä Minttu pääsee puhumaan siitä, mitä rakastaa! Yritystoiminta mahdollistaa myös vapauden työelämässä. Haaveissa onkin jättää palkkatyö joskus taka-alalle ja antaa panokset asuntosijoittamiseen ja yritystoimintaan. ”Haluan saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden ja auttaa muita saavuttamaan taloudellisen hyvinvoinnin.”

”Kasvu on epämukavuusalueelle menemistä. Jos se olisi helppoa ja kivaa, niin kaikkihan sinne menisivät.” Minttu korostaa ja jatkaa todeten ”Omia ajatuksia ja tunteita et voi kysyä tekoälyltä.” Minttu nostaa esille, että tietoa maailmasta löytyy, mutta jos oma suhtautuminen ja mieli ei ole halukas tekemään muutosta, ei sitä tule tapahtumaan. Tämä on ollut myös hänelle iso oivallus vuosien varrella, ja tätä Minttu haluaakin valmennuksen kautta jakaa tulevaisuudessa myös muille.

 

Rakennuspalvelu J. Heide rakentaa laadukkaita pari- ja rivitaloja Kuopion ja Siilinjärven alueilla. Yrityksen toiminta alkoi talopakettien pystyttämisestä noin kymmenen vuotta sitten, josta se on jalostunut omien kohteiden suunnitteluun, toteutukseen ja myyntiin. Hyvä asiakaskokemus ja luottamus on talonrakentamisessa a ja o, aivan kuten yrittäjän ja POP Pankin välisessä pankkisuhteessakin.

Rakennuspalvelu J. Heide työllistää tänä päivänä seitsemän rakennusalan moniosaajaa ja lähes kaikki työt suunnittelusta rakentamiseen, pystytään toteuttamaan oman henkilöstön voimin. Yrittäjä Jussi Heiden itsensä päivät täyttyvät nykyisin henkilöstön johtamisesta, hallinnosta, materiaali- ja tontti hankinnoista sekä myyntityöstä. Parhaimpina tai pahimpina vuosina, kuten yrittäjä sen itse sanoo, työntekijämäärä kasvoi yli kahteenkymmeneen. Päivät olivat hektisiä ja pitkiä, kun yrittäjän oli vaikea sanoa ei ja kaikki hankkeet toteutettiin. Sitten tuli hetki, että piti fokusoida tekemistä ja luopua jostain. Talopakettien pystytyksestä ja remonteista luovuttiin ja yritys päätti keskittyä omien uudiskohteiden suunnitteluun, rakentamiseen ja myymiseen. Tämä on tuonut mielenrauhaa ja vapautta myös yrittäjän arkeen.  

Kysyttäessä kuka on yrittäjä ja toimitusjohtaja Jussi Heide, yrittäjä alkaa kiemurrella ja pyytää kysymään asiaa isältään, joka työskentelee nykyisin pojan yrityksessä ja tekee pian Toivalaan valmistuvaan paritalo kohteeseen viimeistelytöitä. Itse yrittäjä kuvailee itseään savolaiseksi perheenisäksi, joka viihtyy luonnossa ja arvostaa tänä päivänä myös yrittäjyyden tuomaa vapautta. Isä puolestaan nostaa esiin Jussin yrittäjähenkisyyden ja kovan työnmoraalin.

JHeide_henkilökuva_V1

”Meille tärkeintä toiminnassamme on asiakastyytyväisyys ja laadukas työn jälki, sekä kestävällä tavalla rakennettu kokonaisuus. Suuren osan uusista kohteistamme olemme saaneet tyytyväisten asiakkaiden suositusten kautta. Osa asunnon ostajista ovat myös jo niin sanotulla toisella kierroksella, eli ostaneet jo toisen rakentajan kohteen”, kertoo Jussi Heide.

Ekologisuutta ja kustannustehokkuutta asumiseen 

Toivalassa sijaitseva ja haastattelupaikaksi valikoitunut kohde on hyvä esimerkki yrityksen tuotannosta. Kyseessä on kauniin mäen päällä, metsään sijoittuvalla aurinkoisella tontilla sijaitseva paritalo. Kaikki J. Heiden rakentamat kohteet on rakennettu maalämpöön, mikä alentaa asumiskustannuksia lämmityksen ja käyttöveden osalta merkittävästi. ”Uudet kodit myydään hallinnanjako sopimuksella, minkä vuoksi vastikemaksuja ei tarvita vaan kulut jakautuvat toteutuneen mukaan hallinnonjako sopimuksella”, kertoo Jussi Heide. Asumismuotona tämä siis tuntuu järkevältä ja kustannustehokkaalta, verrattuna esimerkiksi rivi- tai omakotitaloon.  

Mikä erottaa Rakennuspalvelu J.Heiden muista rakennusalan toimijoista? ”Olemme ketterä ja pieni toimija, joka pystyy muuttumaan markkinatilanteen muuttuessa. Minulla on ollut onni saada tekijöiksi kovan luokan ammattilaisia, joilla on valtava osaaminen ja jotka ovat motivoituneita ja itseohjautuvia”, sanoo Jussi. ”Hyvä asiakaskokemus on meille tärkeää, haluamme täyttää asiakkaan odotukset. Meillä on tyytyväisiä asiakkaita, jo toisella kierroksella ja hyvä maine”. Asuntojen myynnistä vastaa yrittäjä itse, eikä sitä ole ulkoistettu, mikä takaa sen, että asiakas saa varmasti oikean tiedon ostettavasta kohteesta. 

Asiakaskokemus ja luottamus tärkeimpiä pankkia valittaessa 

Luottamus yrittäjälle on yksi tärkeimpiä asioita myös pankkia valittaessa. Asiakaskokemus ja aito, ihmisläheinen palvelu ovat asioita, mitkä toteutuvat yrityksen ja POP Pankki Järvi-Suomen asiakassuhteessa. Avoin ja suora keskusteluyhteys oman asiantuntijan kanssa ovat asioita mitä yrittäjä arvostaa.

”Pankin vaihto tuli ajankohtaiseksi, kun yrityksellä oli kolmentoista asunnon rivitalohanke Kuopiossa muutama vuosi sitten ja sen hetkinen oma rahoituslaitos ei myöntänytkään lyhytaikaista rahoitusta, vaikka omarahoitus osuus oli kunnossa ja kaikki asunnot olivat varattu. Tämä olisi ajanut yrityksen ahdinkoon, josta poispääsyä ei nähty. Onneksi POP Pankki Järvi-Suomen kanssa saimme lyhytaikaisen lainan sovittua ja kaikki asunnot myytiin”. 

Muutokset maailmantilanteessa näkyvät 

Vaikka asuntojen tarve ei ole mihinkään kadonnut, on yrityksen rivitalokohteiden rakentaminen jäänyt hetkeksi. Yleinen taloustilanteen muutos ja korkojen nousu on järkevöittänyt myös asiakkaiden toiveita. Nykyisin ei enää toivota poreammeita kuistille tai kylpyhuoneeseen tai tehdä suuria, lasitettuja ulkotiloja, vaan kohteet ovat kompakteja ja toimivia. Raaka-aineiden hinnan nousua, joka rakennusalalla on noin 20–30 %, ei ole saatu vietyä suoraan myyntihintoihin vaan se on otettu yrityksen myyntikatteesta pois. Korona ja Ukrainassa käytävä sota toi omat haasteensa materiaalihankintoihin, ja tuotteiden saatavuuteen ja on vaatinut ennakointia tilausten suhteen, jotta rakentaminen ei saatavuuden osalta viivästyisi. 

Jesse Karjalainen on siilinjärveläinen yrittäjä, joka unelmoi pitkään omasta hirrestä rakennetusta toimitilasta. Kun sopiva tontti yrityksen uudelle toimistolle löytyi tien toiselta puolen, päätti Jesse toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa.  ”Otin yhteyttä useampaan pankkiin lainaa hakiessa. POP Pankki Järvi-Suomessa koin, että minua kuunnellaan, ja he haluavat aidosti olla mukana hankkeessa. Siitä yhteistyö alkoi ”, Jesse toteaa.

Rakennushankkeen alkumetrit eivät olleet helpot. Samalla viikolla, kun lainapaperit allekirjoitettiin, alkoi pandemia. Jesse kuitenkin päätti lähteä toteuttamaan omaa unelmaansa. Haastavat ajat koettelivat sekä hinnat ja korot nousivat, mutta rakentaminen sujui lopulta hyvin ja aikataulussa. Vaikka budjetti ylittyi, osa töistä jäi koronan jalkoihin ja omat voimavarat olivat finaalissa, sai Jesse pankilta nopeasti apua lainojen joustoon ja henkilökohtaiseen tilanteeseensa. Tämä tuki oli kullanarvoista, kun hanke oli valmis ja yrityksen kassa lähes tyhjillään. ”Iso kiitos kaikesta POP Pankki Järvi-Suomen Pirjolle”, Jesse kiittää.

POP Pankki Järvi-Suomen kanssa pitkään jatkunut yhteistyö on ollut arvokasta monellakin tavalla. Nopean avun sekä kuulluksi tulemisen tunteen lisäksi erityisenä piirteenä Jesse pitää yhteyshenkilön tärkeyttä, joka tuntee hänen yrityksensä ja henkilökohtaisen tilanteensa pitkältä ajalta. Yrityksen pitkäaikainen yhteyshenkilö, POP Pankki Järvi-Suomen asiakkuusvastaava Pirjo Lankinen, on toiminut Jessen matkassa sekä ylä- että alamäissä. 

järvi-Suomi-Unelma-Pirjo-Jesse

”Yhteyshenkilön merkitys on tosi iso. Olisi vaikea kuvitella, että tekisin yhteistyötä pankin kanssa, jossa ei olisi omaa yhteyshenkilöä.”

UNELMA Creative on Jesse Karjalaisen perustama luova toimisto, joka auttaa yrityksiä näyttämään hyvältä. Aiemmin yrityskeskuksentiloissa toimivan yrityksen palveluihin kuuluvat yritysilmeen sekä nettisivujen suunnittelu ja valokuvaus.

Tällä hetkellä UNELMA Creative -yrityksessä kaikki sujuu hyvin. Talous on tasapainossa, ja töitä tulee tasaisesti. Yritys aikookin nauttia tämänhetkisestä ihanasta tasaisuudesta, eikä suunnitteilla ole lähitulevaisuudessa toiminnan kasvattaminen. Vaikka yritys on kasvanut vuosien saatossa kolmihenkiseksi ovat upean hirsitalon tilat jääneet suureksi UNELMAn porukalle. Tavoitteena olisi tulevaisuudessa löytää tiloihin kaveriksi lisää samanhenkisiä yrittäjiä.

Monien unelmien jo toteuduttua, Jessen suunnitelmat ja tavoitteet pitkällä tähtäimellä ovat vielä hieman avoinna. Jesse nostaakin esille, että nyt kun kaikki on hyvin, haluaa hän nauttia elämästä, viettää aikaa rakkaiden kanssa sekä matkustaa mahdollisimman paljon.

POP Pankki Järvi-Suomi on ollut tärkeä kumppani Jesselle matkalla kohti menestystä, heidän yhteistyönsä jatkuu vahvana myös tulevaisuudessa.

Järvi-Suomi-Unelma-Jesse