Hyppää sisältöön

Viivi Huuska: Pelkoja kohti

Ohjaaja, valokuvaaja Viivi Huuska tunnetaan omaperäisestä tyylistään ja töistään, jotka saavat usein paljon huomiota. Huuska ajattelee, että jos haluaa saavuttaa jotakin, pitää uskaltautua epämukavuusalueelle. Vedettävä liian suurilta tuntuvat saappaat jalkaan ja alettava tehdä, vaikka välillä pelottaa.

"Olen aina luottanut omaan tekemiseeni. Opin jo lapsena vanhemmiltani, että mikä vain on mahdollista. Meillä oli kova kuri, mutta vanhempani eivät koskaan rajoittaneet, mitä minä voisin tehdä tai mihin tyttönä pystyisin.

Sain harrastaa kotona Kankaanpäässä mitä tahansa: jalkapalloa, pesäpalloa, uintia, tanssia... Urheilin paljon ja haaveilin tanssijan urasta. Hain kaikkiin tanssilukioihin Suomessa. Isä sanoi, että saan muuttaa kotoa vain, jos isoveljeni tulee tuekseni.

Veljeni Cristal oli juuri palannut New Yorkista ja teki dragia. Ohjasin hänelle ensimmäisen drag-show’ni 13-vuotiaana. Hän oli siinä Barbie, joka ajaa itsensä kaljuksi. Se oli tosi hieno show. Jaoimme jo nuorena jonkin pop-kulttuurin ja visuaalisen elokuvakulttuurin tilan, joka ansiosta pystyimme tekemään ja ideoimaan yhdessä.

Veljeni oli päälle 30-vuotias ja minä 16, kun muutimme yhdessä Vantaalle. Olin niin valmis lähtemään! Kankaanpää on minulle yhä rakas paikka, mutta se ei enää palvellut minun energiaani ja tekemistäni ja sitä, miten näin asiat.”

2023_2_rohkea_viivihuuska_maijaastikainen2-1

Viivi Huuska on ohjannut POP Pankin uudet brändivideot

Vahva halu erottautua massasta

”Tajusin jo lapsena, että ajattelen asioista eri tavalla kuin muut. Olin 10-vuotias, kun Spice Girls tuli Suomeen. Olin aina joutunut olemaan leikeissä Emma, koska minulla oli vaalea tukka. Konsertissa en kuitenkaan halunnut näyttää samalta kuin kaikki muut. Ostimme äidin kanssa minulle yli-isot maastohousut ja mustavalkoisen, xxxxl-kokoisen Spice Girls -paidan. Halusin erottua massasta, tulla nähdyksi yksilönä.

Instagram-tilini kuvastaa sitä estetiikkaa, josta olen aina ollut kiinnostunut. Kaikki lapsuuden naamiaisasuni olivat vankikarkureita ja paholaisia. Kun kuudennella luokalla piti kuvistunnilla koristella seinälle ripustettavat kasvot, minä muotoilin omalleni ihan valtavat pirunsarvet ja pentagramin otsaan.

Instagram-tilini on minulle performatiivinen väline ottaa kantaa johonkin poliittiseen tai muuten pinnalla olevaan asiaan kehoni kautta. En kuitenkaan arkielämässä ole niin kova ja jylhä. Piilotan kuvieni alle jotain herkkyyden tasoa minussa. Joskus kysyn ystävieni tai veljeni mielipidettä kuvistani.

Olemme veljeni kanssa lähes joka projektissa yhdessä, enkä voi oikein puhua itsestäni puhumatta veljestäni. Olemme yhä sellainen symbioottinen kaksikko.”

Ohjaamiselle oli tulla loppu

”Minusta on itse oppineena ohjaajana tuntunut monesti siltä, että minulla on vähän liian isot saappaat jalassa, mutta minun täytyy vain esittää, että kaikki on hallussa. Maailmalla mainoskuvauksissa saattaa olla 150–200 ihmistä, joita minä johdan ilman johtajakoulutusta. Nämä ovat aika jännittäviä tilanteita! En kuitenkaan hirveästi mieti, että nyt pelottaa, vaan ryhdyn vain toimeen. Olen valmis oppimaan ja kuuntelemaan ja tekemään yhteistyötä.

2023_2_rohkea_viivihuuska_maijaastikainen3-1

Kerran jouduin todella punnitsemaan rohkeuttani. Musavideokekkereillä pitkään alalla ollut mies lähestyi minua ja alkoi ladella totuuksiaan. Hän käski minun lopettaa yrittämisen ja sanoi, ettei ohjaamisestani tule mitään ja että teen kaiken ihan väärin. Koin tilanteen uhkaavaksi, mutta pyrin kääntämään keskustelun positiiviseksi, kunnes mies alkoi mennä henkilökohtaisuuksiin ja hyökätä veljeänikin kohtaan. Menin vessaan itkemään ja lähdin pois koko tapahtumasta.

Olin ohjannut jo seitsemän musavideota, mutta olin siinä kohtaa valmis lopettamaan ohjaamisen kokonaan. Olin urani alussa vielä tosi haavoittuvassa tilassa. Onneksi sain tukea alan muilta tekijöiltä. He saivat minut lopettamaan itseni epäilemisen. Seuraavaksi ohjasinkin jo ensimmäisen mainokseni, Kalevala Korun brändiuudistuksen.

Enää en kuuntele kenenkään mielipiteitä tekemisistäni, jos en ole niitä mielipiteitä itse pyytänyt.”

Leikin takana raju määrä työtunteja

Tanssii tähtien kanssa-ohjelmaan osallistuminen kaksi vuotta sitten oli pelottavaa. Minun piti tehdä miljoonan ihmisen edessä jotain sellaista, jota en periaatteessa osaa. En ollut yli kymmeneen vuoteen liikuttanut kehoani tanssilla kuin klubilla tai yksin kotona, ja se oli ihan erilaista tanssia kuin mihin olin tottunut! Se saattoi näyttää tosi helpolta, mutta oli oikeasti todella, todella vaikeaa.

Ohjaaminenkin voi näyttäytyä ulkopuoliselle helpolta, koska luovasta työstä nähdään usein vain lopputuloksen hedelmät. Eräs ystävänikin heitti kerran, että onpa helppoa rahaa, tehän vain leikitte siellä setissä. Mutta voin näyttää kalenteristani, kuinka paljon olen tehnyt työtunteja.

Ensimmäisen videoni pääsin ohjaamaan, kun eräässä levy-yhtiössä oli nähty valokuviani. Jännitti tosi paljon, mutta ajattelin, ettei se niin vaikeaa voi olla. Kuvaukset kestivät lopulta 21 tuntia, ja materiaalia tuli ihan liikaa, koska en tiennyt, paljonko sitä tarvitaan. En myöskään tajunnut, että ihmisillä on työajat.

En voi miettiä liikaa, mitä muut ajattelevat minusta tai tekemistäni töistä. Jos haluan saavuttaa jotakin, minun pitää altistaa itseni välillä epämukavuusalueelle. Minun pitää uskaltaa ottaa riskejä, jotta pystyn ravisuttamaan tiettyä ihmisryhmää tai jotta työni tulee ylipäätään nähdyksi kaiken kuvavirran keskellä. Pelkoja kohti!”

Teksti: Johanna Tilus
Kuvat: Maija Astikainen

Artikkeli on julkaistu myös POP Koivunlehti 2/2023

  • Viivi Huuska

    • asuu Helsingissä, mutta seilaa Suomen ja Tanskan väliä Kööpenhaminassa asuvan kumppanin takia.
    • on opiskellut tanssia Vaskivuoren lukion tanssilinjalla Vantaalla sekä valokuvausta Voionmaan opistossa ja Lahden Muotoiluinstituutissa.
    • on ohjannut musiikkivideoita muun muassa Chisulle, Pete Parkkoselle ja ruotsalaiselle Zara Larssonille, mainoksia muun muassa Aku Ankalle, HSL:lle ja Kalevala Korulle sekä Kullannuput-tv-sarjaa Ylelle. MTV3:n Linda-dokumenttisarjassa Viivi toimi toisena ohjaajana.
    • ottaa kantaa somessaajankohtaisiin asioihin. Huuskalla on Instagramissa yli 25 000 seuraajaa: ”Vitunviivi” on sosiaalisen median alustalle ja pop-kulttuuriin etäännytetty versio hänestä.
    • tavoittelee ohjaamistöiden jatkumista. Erityisesti sarjamuoto ja elokuva kiinnostavat.
    • vapaa-ajallaan menee yksin elokuviin ja käy lapsuudenkaupungissaan Kankaanpäässä, jossa omistaa mökin veljensä Cristal Snow’n kanssa. Sienimetsä kutsuu.
    • on ohjannut POP Pankin uudet brändivideot. 

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä