Supernanny Suomi -tv-ohjelmasta tuttu psykoterapeutti Pia Penttala on teinitytöstä saakka tiennyt haluavansa suuntautua perhetyöhön. Kilttimielinen auttajaluonne elää hänessä vahvasti, mutta iän ja kokemuksen myötä on tullut myös uskallusta delegoida asioita.
”Perusluonteeni on aika positiivinen. Luotan maailmaan ja haluan tarkastella sitä rohkeasti avoimin mielin tekemisen ja oppimisen kautta. En myöskään ajattele asioita yhtenä möykkynä, vaan näen kaikessa monia sävyjä. Se on tietynlainen suojakin, koska pystyn vaikeissakin tilanteissa näkemään myös hyviä tai kannattelevia palasia.
Minulle on aina ollut selvää, että suuntaan auttamistyöhön. Etsin urapolkuani aluksi hoitoalan opinnoista, mutta vaihdoin suuntaa sosiaalipuolelle ja päädyin töihin Helsingin Diakonissalaitokselle. Sain isossa talossa valtavan hienot opit sekä perustöistä että johtamisesta.
Kymmenen vuoden jälkeen aloin kuitenkin miettiä, voisinko tehdä asioita pienemmin, omassa yrityksessä. Kollegat johtoryhmässä päivittelivät rohkeuttani lähteä, mutta en kadu päätöstäni. Yrittäjänä minulla on vapaus suunnitella ja hallita töitäni itsenäisesti.
Olen tehnyt huikean tuntimäärän yritykseni eteen. Aina kun tuntuu, että nythän tämä sujuu kivasti, tulee muutos lainsäädäntöön ja asiat menevät uusiksi.
Välillä ihmiset sanovat, että onpas sinulla helppoa. Hah! Hyvä, jos saan sen näyttämään siltä.”
Viime aikoina Penttala on lukenut aivotutkijoiden tutkielmia ihmisen kehittymisestä älylaitteiden kanssa. Hän aikoo hyödyntää tietoja työssään lasten ja perheiden kanssa, mutta rajoittaa tietoisesti myös omaa somen käyttöään.
Hyvää itsetuntoa voi rakentaa aikuisenakin
”En kuuna päivänä unohda sitä puhelinsoittoa. Mietin ensin, että kuka tekee pilapuhelun, kun Warnerilta soitettiin ja minua pyydettiin ehdolle Supernanny Suomi -ohjelmaan. Joku oli nähnyt minut luennoimassa ja vinkannut minua Supernannyn rooliin.
Tuntui huikealta, että minua harkittiin niin isoihin saappaisiin, mutta olen aina ollut rohkea heittäytyjä. Osaan sulkea epäilijöiden äänet pois.
Sopivuuttani ohjelmaan punnittiin useammassakin palaverissa, ja minun piti käydä myös koekuvauksissa. Painotin, että minulla on Valviran oikeudet tehdä psykoterapiaa ja niinpä myös ammattietiikka, jota minun täytyy noudattaa. Tuotantoyhtiön arvot olivat kuitenkin alusta asti omiin arvoihini nähden kohdillaan. Warner halusi tehdä hyvän mielen auttamisohjelmaa, jossa lapsilla ei tehdä viihdettä.
Minulle on ilmeistä, että lapsi ei voi muuttua ilman, että vanhemmat tai lähiaikuiset hänen ympärillään muuttuvat. Lasten itsetunto ja persoona rakentuvat kotona: kannustamisesta, syy-seuraus-suhteista ja avoimesta tunne-elämän käsittelystä.
Näitä asioita voi harjoitella vielä aikuisenakin! Ihmisten pitäisi lopettaa turha kursailu ja päinvastoin kiittää itseään asioista, joissa on hyvä. Itsekin opin Supernannyn myötä tunnustamaan olevani todella hyvä työssäni. Olen saanut tosi paljon kiitosta hyvästä ohjelmasta niin lapsilta kuin aikuisiltakin.
Lapsille voi olla ihan hyvä opettaa myös vastuun ottamista raha-asioissa, mutta kuitenkin niin, että lapselle ei tule painetta siitä, riittävätkö perheen rahat päivittäiseen elämiseen. Säästämisestäkin voi ohimennen jutella – oli se lapsen kohdalla sitten pankkipossun säästöjä tai vanhempien mahdollisesti keräämiä eläkesäästöjä.”
Jokainen lauma tarvitsee johtajansa
”Minussa on näkynyt johtajan piirteitä jo lapsena. Äitini kauhisteli kerran hyppynaruleikkejä kuunneltuaan, kuinka kamala määräilijä minä olin. Voin hyvin kuvitella itseni sellaisena tinttahääränä.
Olen aikuisenakin saanut palautetta, että olen niin täpäkkä, että jotkut saattavat vähän pelästyä. Se ei ole tarkoitukseni, mutta pystyn olemaan hyvinkin jämpti. Yrityksen omistajana minun täytyy tehdä päätöksiä, eikä kaikkien mielipiteitä voi kysyä joka asiaan. Jokainen lauma tarvitsee johtajansa. Meillä on kuitenkin todella keskusteleva ilmapiiri työyhteisössämme.
Minulla on 16 mieletöntä kollegaa, jotka ovat minulle ihan lottovoitto. En voisi puhua heistä vain työntekijöinäni, kyllä me olemme kaikki samoilla saunanlauteilla. Meillä on töissä hirveän hyvä ja innostunut henki. Iso toiveeni on, että työntekijät voivat myöhemmin muistella ihanaa työpaikkaa, jossa oli mahtavat työkaverit ja suht mukava pomo.
Mieheni on opettanut minua rauhallisempaan keskusteluun, hengähtämään asioiden äärellä. Hän on paras ystäväni. Leikkimielinen kiusoittelu on parisuhteemme suola. Miehestäni on hauskaa esimerkiksi joskus toivottaa minulle heti herättyäni iloiset hyvät huomenet, vaikka hän tietää, että olen maailman huonoin herääjä.”
Terveellä tavalla itsekäs asettaa rajat
”Hätkähdän välillä sitä, miten vaativia ja koviakin ihmiset ovat. Mutta sitten ajattelen, että on tärkeää osata olla myös terveellä tapaa itsekäs. Itse olen aina ollut hyvin kilttimielinen. Se, joka tekee ja hoitaa asioita, jotta kaikilla olisi kivaa. Joku on varmasti joskus hyötynyt minusta väärällä tavalla, mutta en aio sellaisen takia kovettaa itseäni.
Kiltteys on osa minua, ja ihan kivasti olen silti pärjännyt. Olen tällä iällä myös jo nähnyt ja kokenut niin paljon, että pystyn kyllä laittamaan vastapuolen kuuntelemaan. Asioista saa olla eri mieltä ja ottaa välillä happeakin, mutta sitten puhutaan niin kauan, että löydetään yhteinen kieli tai tekemisen meininki.
Kuuntelen kiinnostuneena, miten aikuiset lapseni puhuvat työelämästään ja parisuhteistaan. He tuovat minua vahvemmin esiin mielipiteensä ja sanelevat työpaikalla, jos jokin asia ei kuulu heidän työtehtäviinsä.
Olen itsekin alkanut pikkuhiljaa delegoida enemmän asioita eteenpäin ilman, että pelkään toisen kuormittuvan. Erityisherkkänä vasta harjoittelen sitä, että kaikkien hyvinvointi ei ole yksin minun vastuullani. Reagoidaan vasta sitten, jos on oikeasti jotain reagoitavaa.”
Teksti: Johanna Tilus
Kuvat: Mari Lahti
