Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura Arikka, 40, ajattelee, että nyt on hänen vuoronsa antaa takaisin sitä hyvää, jota hän itse on elämässään saanut. Hän parantaa maailmaa työkseen ja uskoo dialogin voimaan. Erätauko on menetelmä käydä parempaa yhteiskunnallista keskustelua.
”Minulla on aina ollut palo parantaa maailmaa. Lähdin parikymppisenä opiskelemaan teologiaa, koska tahdoin mukaan järjestötoimintaan ja ihmisoikeusasioiden pariin.
Lähi-idän konflikti kiinnosti, joten valitsin pääaineekseni judaistiikan. Maisteriopintojeni loppuvaiheessa lähdin ihmisoikeustarkkailijaksi Itä-Jerusalemiin. Olin 29-vuotias.
Reissu oli mieltä avaava. Näin paljon lannistavia asioita, mutta vahvimpina mieleeni jäivät toiveikkaat kokemukset.
Kerran kun olimme kollegoideni kanssa pitämässä kesäkoulua palestiinalaisten pakolaisleirissä, meitä pyydettiin päivän päätteeksi jäämään. Selvisi, että palestiinalaiset muslimitaustaiset naiset ja Israelin juutalaiset naiset tapasivat säännöllisesti ja opettivat toisilleen luontaishoitoja, joogaa ja hierontaa. Lopuksi nautimme yhdessä teetä ja hedelmiä.
Tuolla alueella on edelleen paljon ihmisiä, jotka haluavat olla vuorovaikutuksessa vaikeasta tilanteesta huolimatta.
Katselen maailmaa toiveikkaasti, vaikkakaan en aina optimistisesti. Se on tietynlaista realismia. Ihmiset pystyvät paitsi hyvään myös pahaan. En silti halua kyynistyä. Työssäni keskityn asioihin, joihin voin vaikuttaa.”
Laura Arikka on Erätauko-säätiön toimitusjohtajana unelmatyössään. Paitsi luomalla edellytyksiä yhteiskunnalliselle keskustelulle, hän parantaa maailmaa myös kirjoittamalla kirjoja ja toimimalla luottamustehtävissä. Papin tehtäviä hän toimittaa enää vain satunnaisesti.
Positiivisen pohjavireen kautta
”Lähi-idän matkan jälkeen toimin kymmenen vuoden aikana evankelisluterilaisessa kirkossa yli kymmenessä eri tehtävässä, muun muassa Kirkkohallituksen ihmisoikeusasiantuntijana. Olen saanut nauttia mielenkiintoisista hommista, kun olen uskaltanut hypätä määräaikaisiin työsuhteisiin, vaikka samalla on pitänyt maksaa asuntolainaa. Elän elämää positiivisen pohjavireen kautta ja uskon, että kaikki järjestyy.
Sitra haki viisi vuotta sitten vapaaehtoisia Erätauko-hankkeen kehittäjäryhmään. Pääsin mukaan suunnittelemaan menetelmää, jonka avulla voidaan käydä parempaa yhteiskunnallista keskustelua.
Erätauko-menetelmän kehittämisessä hyödynsin partiotaustaani ja työkokemustani. Kuten partiossa, erätauollakin ollaan piirissä, koska piiri on tasavertainen muoto. Ei ole väliä, mistä tulet tai mitä edustat, sillä kaikki ovat tasavertaisia. Piirissä on myös helpompi keskittyä asiaan, kun kaikki näkevät kaikkien kasvot.
Erätauko-keskusteluja on käyty esimerkiksi ministeriöissä, kunnissa ja järjestöissä. Hyvään keskusteluun tarvitaan monenlaisia osapuolia. Erätauko-keskusteluihin kutsutaan asiantuntijoiden lisäksi tavallisia kansalaisia. Tavoite on kuulla useita eri kokemuksia ja näkökulmia. Tavoitteena ei ole tehdä päätöksiä vaan lisätä osallistujien ymmärrystä aiheesta. Tämä voi auttaa tekemään viisaita päätöksiä myöhemmin.
Menetelmälle oli niin paljon kysyntää, että Sitra ja kolme muuta toimijaa perustivat Erätauko-säätiön vuonna 2019. Minut valittiin säätiön toimitusjohtajaksi. Tämä on ollut unelmaduunini. Uskon todella, että se, että erilaiset ihmiset tulevat yhteen, on iso teko paremman maailman hyväksi.
Minulle tärkeitä arvoja ovat ratkaisukeskeisyys ja se, että tartutaan toimeen. Se on auttanut eteenpäin työelämässä.”
Hiljaisetkin äänet kuuluviin
”Itse en ole täydellinen keskustelija, ja tunnustan tämän avoimesti työni vuoksi. Kehityskohteeni on se, että olen sielultani introvertti. Vaikka työasioissa ja läheisten kanssa olen rohkea ja ihan hauskakin keskustelija, uusissa porukoissa vapaa-ajalla otan mieluummin tarkkailijan roolin.
Kaltaisillani tarkkailijoilla on vastuu kehittyä ja ottaa rohkeammin osaa keskusteluun. Olemme rauhallisia ja osaamme kuunnella. Lisäksi tarvitaan niitä, jotka rakentavat siltoja, ja niitä, jotka nostavat esiin vaikeitakin aiheita. Ekstroverteilla taas on tärkeä rooli keskustelun eteenpäin viemisessä.
On tärkeää, että kaikki uskaltavat osallistua. Erätauoilla asiantuntijoita pyydetään käyttämään tavallisia termejä, jottei puhe mene liian korkealentoiseksi, koska silloin moni reagoi hiljenemällä. Kukaan ei halua jäädä kiinni siitä, että ei tiedä, mistä puhutaan. Se nolottaa.”
”Kaltaisillani tarkkailijoilla on vastuu kehittyä ja osallistua rohkeammin keskusteluun.”
Kohtaamisen tarve ei lopu
”Olen saanut hyvät eväät elämään ja rakkauden täyteisen lapsuuden ja nuoruuden. Vanhempani olivat mukana järjestötehtävissä ja kannustivat minua ja isosiskoani yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen. Jo isovanhempani ovat olleet luottamustehtävissä.
Ajattelen, että kuulun sukupolvien ketjuun, ja nyt kapula on hetken minulla. Olen saanut paljon hyvää, ja sitä on hirveän tärkeä antaa takaisin yhteiskunnalle olemalla aktiivinen kansalainen.
Elän liikkuvaa arkea – minun ja mieheni koti on Turussa, mieheni työasunto on Porissa, ja minä pendelöin Helsinkiin työasioissa. Koetan panostaa siihen, että vapaa-aikaa riittää perheelle ja itselleni.
Minua ja puolisoani yhdistää palo rakentaa maailmaa paremmaksi. Koemme oikeudenmukaisuuden tukemisen hyvin tärkeäksi. Mieheni on toiminut kriisinhallintatehtävissä Libanonissa ja Afganistanissa.
Kolmisen vuotta sitten ohjasin keskustelua metsästä. Ajattelin, että se olisi helppo aihe, mutta se herättikin paljon tunteita. Metsäsuhde oli monelle tärkeä sukupolvien ketjun, elinkeinon tai luonnonsuojelun kautta. Hoksasin, että jos samaa keskustelua käytäisiin merestä, kokisin asian samalla tavalla tunteella. Kesäisin purjehdin Turun saaristossa, se on henkinen kotini.
En tiedä, kauanko Erätauko-säätiölle on yhteiskunnallista tarvetta, mutta sen tiedän, että keskustelun ja kohtaamisen tarve ei koskaan lopu.”
Teksti on alun perin julkaistu Koivunlehdessä kesäkuussa 2022.
Teksti: Elina Vironen
Kuvat: Meeri Utti
