Hyppää sisältöön

POP Pankki työllistää yli 200 nuorta ja istuttaa Kiitollisuuden metsän

 

Pottiputki sujahtaa maahan ja taas yksi 10 000 männyntaimesta pääsee aloittamaan juurtumisensa Kynkäänsuolla. Yli-Iissä, Tannilan kylässä sijaitseva Kynkäänsuo on yksi Suomen 4H-liiton Taimiteko-toimintamallin tämän kesän 23:sta istutuskohteesta. Tämän kesän uudet hiilinielut ovat tarjonneet töitä yli 200:lle nuorelle. Kynkäänsuon Kiitollisuuden metsä sai lähes 200 hakemusta, joista kahdeksan tuli valituksi.

kiitollisuuden-metsä

Hilja Tapio ja Iida Sakko polkevat kuusen ja männyn taimia pottiputkilla turvekasoihin edeten tasaista tahtia. Hiljan ja Iidan sekä muun kuuden hengen istutustiimin urakka alkoi 1.6.2020, kymmenentuhannen taimen istuttaminen viiden hehtaarin turvesuolle on edennyt rivakasti aikataulussa hyvien istutuskelien ansiosta.

–  Olen ollut istuttamassa meidän sukumetsää aikaisemmin mutten näin niin sanotusti virallisesti. Yllättävän nopeasti me saimme tämän valmiiksi. Säät on ollut kyllä hyvät ja hyttysiäkään ei ole ollut kuin vasta nyt. Mieluummin sitä täällä on kuin kyhjöttää sisällä, kertoo Taimiteko-nuori, Oulussa tanssia opiskeleva Hilja Tapio.

– En ole koskaan aiemmin istuttamassa, voisin hyvin harkita osallistuvani uudestaan tällaisiin talkoisiin, kertoo ensikertalainen, lukiolainen Iida Sakko.

– Tämän oppiminen on ollut helppoa. Taimi pitää saada maahan hyvin, että se lähtee sieltä sitten kasvamaan. Männyntaimet ovat kuusia pienempiä, ne jäävät helpommin piiloon, niitä voi joutua jopa kaivamaan esille. Juoda pitää muistaa, etenkin näin helteisillä säillä, Sakko miettii.

Oulun 4H-yhdistyksen ensimmäinen Taimiteko-projekti oli nuorten suosikkikesätyökohteita

Kynkäänsuo kiinnosti nuoria kesätyökohteena. Hakemuksia tuli peräti parisen sataa. Iida ja Hilja olivat molemmat hakeneet useampaa kesätyöpaikkaa, sillä koronakevät mullisti työmarkkinoita ja esimerkiksi ravintolatöitä ei ole ollut tarjolla samalla tavalla kuin aiemmin.

– Metsätyöntekijän pesti todella kiinnosti ja hakemuksia tuli lähes parisataa. Näistä saimme valittua kahdeksan eri-ikäisen nuoren huipputiimin. Osalla on metsänistutuskokemusta jo aiemmilta vuosilta, osa on yläasteen päättäneitä, kertoo rekrytoinnista vastannut Oulun 4H-yhdistyksen koulutus- ja toimintakoordinaattori Miia Konttinen.

– Tässä projektissa tiivistyy 4H-liiton strategia ”kestävää kasvua tekemällä oppien” hyvin konkreettisesti. Oulun 4H-yhdistykselle tämä ensimmäinen Taimiteko-projekti lähti liikkeelle vauhdilla, ja hakijamäärien perusteella tämä on kiinnostanut nuoria. Kyselijöitä on riittänyt vielä näinäkin viikkoina. Onhan tämä huikea projekti, kun tehdään monella tavalla hyvää, toteaa Oulun 4H-yhdistyksen toiminnan johtaja Julia Heikkinen.

- Työnteon sisältö ja sen tuoma merkityksellisyyden tunne on nuorille nyt ja tulevaisuudessakin tärkeä. Taimiteko tarjoaa työn ja palkan lisäksi mahdollisuuden tehdä aitoja tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, sanoo 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski.

Taimia suomalaisille ruoalle ja Stephen Kingille

Kynkäänsuon Kiitollisuuden metsä on saanut nimensä suomalaisten kiitoksista, joita Taimiteon yrityskummi POP Pankki on kerännyt kevään aikana. Sadoissa kiitoksissa on muistettu perheenjäseniä, ystäviä ja naapureita sekä eri ammattikunnan edustajia kuten pitsalähettejä, terveydenhuollonammattilaisia ja päiväkodin hoitajia. Myös suomalaista luontoa ja ruokaa on kiitetty, samoin kirjailija Stephen Kingiä ja Afrikan Tähden -lautapelin kehittänyttä Kari Mannerlaa.

– Metsä on meille suomalaisille tärkeä monella tapaa. Mietimme, miten voisimme osaltamme osallistaa ihmisiä laajemminkin Taimiteko-kampanjaan. Kiitos-tarinoita on ollut ihana lukea, näille löytyy nyt oma taimi täältä Kynkäänsuolta. Kiitos kasvaa metsässä nyt konkreettisesti, kertoo POP Pankilla Kiitollisuuden metsä -projektista vastannut Hanna Siimes.

Taimiteko-toiminta on seurausta 4H:n Nuoret ilmastotöissä -pilottihankkeesta, jonka tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää Suomeen vuoteen 2030 mennessä. Taimitekojen tavoitteena on työllistää suomalaisia nuoria ja lisätä Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla taimia alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosiin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä.

Lisäksi taimia istutetaan turvetuotannosta poistuneille maa-alueille, kuten Kynkäänsuon tapauksessa. Maa-alueen on Suomen 4H-liitolle lahjoittanut energiayhtiö Vapo Oy 80-vuotisjuhlavuotensa kunniksi.

Lisätietoja:

Hanna Siimes, Markkinointipäällikkö, POP Pankki, 040 484 6300

Tarja Anttonen, Taimiteko-projektipäällikkö, Suomen 4H-liitto, 044 783 0305

 

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä