POP Pankin kansalaissuhdanne-ennuste: yksityiset ja yritysten investoinnit siivittävät taloutta ensi vuonna
POP Pankin ennusteen mukaan Suomen talous elpyy ensi vuonna alhaisempien korkojen, lisääntyneen yksityisen kulutuksen ja rakentamisen kasvun ansiosta.
- Suomen talous supistuu vielä tänä vuonna 0,3 prosenttia, mutta ensi vuonna talous kääntyy 1,7 prosentin kasvuun.
- Vaihtotaseen alijäämä on tänä vuonna 0,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta ensi vuonna vaihtotase on tasapainossa.
- Kokonaisuutena investoinnit supistuvat tänä vuonna 6,5 prosenttia ja kääntyvät ensi vuonna 5,6 prosentin kasvuun, erityisesti rakentamisen elpymisen ansiosta.
- Inflaatio on laskenut Suomessa selvästi alemmalle tasolle kuin euroalueella keskimäärin. Ensi vuonna inflaatiota nostavat monien hyödykkeiden verojen korotukset ja palkankorotukset. Kuluttajahinnat nousevat arviolta 2,5 prosenttia.
- Kuluvana vuonna 12 kuukauden Euriborin keskiarvon arvioidaan olevan noin 3,3 prosenttia, kun taas ensi vuodelle odotetaan keskimäärin 2 prosentin tasoa.
- Yksityinen kulutus laskee vielä tänä vuonna 0,5 prosenttia, mutta kääntyy 2 prosentin kasvuun ensi vuonna.
- Ostovoiman kasvu tukee kotitalouksien kulutusmahdollisuuksia sekä tänä että ensi vuonna. Kotitalouksien ostovoiman kehitys on tänä vuonna alkanut kuroa kiinni vuosina 2022 ja 2023 muodostunut suurta pudotusta. Yrittäjien ostovoima kasvaa sekä tänä että ensi vuonna noin yhden prosentin.
- Työttömyysasteen ennustetaan ensi vuonna laskevan 8,1 prosenttiin ja työllisyysasteen nousevan 72,8 prosenttiin.
”Vuoden 2025 ennusteluvut ovat pitkästä aikaa lupaavia, mikäli maailman taloudessa ei nähdä suurempia negatiivisia yllätyksiä. Euroopan isojen talouksien haasteet ja USA:n uuden hallinnon linjaukset ovat merkittäviä tekijöitä Suomenkin talouden tulevaisuutta arvioitaessa”, toteaa POP Pankin johtaja Timo Hulkko.
”Vaikka meillä Suomessa vuoden alkuun kohdistuu verouudistuksen niin sanottu toinen aalto, matala korkotaso, positiivisesti kehittynyt ostovoima ja vienti vauhdittavat taloutta. Rakentamisen investoinnit ovat jo alkaneet piristyä ja esimerkiksi meillä POP Pankilla lainahakemusten määrä viittaavat siihen, että mielenkiintoa kodinvaihtamiseksi on ja sitä myötä myös muu kulutus on piristymässä”.