Hyppää sisältöön
Kaksivärinen tausta

Hallinto- ja ohjausjärjestelmät

 

Tässä selostuksessa kuvataan, miten Konneveden Osuuspankki ("Pankki") noudattaa luottolaitostoiminnasta annetun lain (610/ 2014) 7 luvun 1-5 §:ien säännöksiä. Selostus perustuu mainitun lain 7 luvun 7 §:ään.

Hallinto- ja ohjausjärjestelmät

Pankin hallitus on vahvistanut Pankille toimintaohjeet, joilla varmistetaan, että Pankkia johdetaan tehokkaasti ja varovaisten liikeperiaatteiden ja pankin sääntötavoitteiden mukaisesti ja että Pankin hallitus voi tehokkaasti valvoa Pankin johtamista. Hallitus arvioi näiden järjestelmien tehokkuutta säännöllisesti.

Pankin hallitus hyväksyy vuosittainPankin riskistrategiat ja strategiset tavoitteet sekä periaatteet niiden noudattamisen valvomiseksi.

Pankin johtamisessa ja toiminnassa tehtävät on työnkuvausten perusteella eriytetty siten, että eturistiriidat vältetään. Hallitus on vahvistanut Pankille toimintaohjeen sivutoimien ilmoittamisesta, eikä Pankin johtamisesta vastaavilla tai työntekijöillä saa olla sellaisia sivutoimia, joista voi aiheutua eturistiriitoja.

Hallituksen kokoonpano ja työskentely

Pankin hallitus on vahvistanut toimintaperiaatteet, joilla edistetään hallituksen kokoonpanon monimuotoisuutta. Toimintaperiaatteessa vahvistetaan tavoite sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta hallituksessa sekä periaatteet, joilla tavoite saavutetaan ja ylläpidetään.

Hallitus on vahvistanut toimintaperiaatteet, joilla varmistetaan hallituksen jäsenten riittävä osaaminen ja kokemus, osaamisen ylläpitäminen sekä hallituksen jäsenten perehdyttäminen.

Nimitysvaliokunta

Pankin henkilövalintoja valmisteleva toimikunta vastaa niistä tehtävistä, jotka sääntelyn perusteella on asetettu nimitysvaliokunnalle.

Pankin johdon luotettavuus- ja pätevyysvaatimukset

Pankin hallituksen jäsenen ja toimivaan johtoon kuuluvan tulee olla luotettava ja hyvämaineinen henkilö. Pankki varmistaa ennen henkilön valintaa tai työsuhteen alkamista sekä säännöllisin väliajoin tämän jälkeen, että henkilö ei ole konkurssissa taikka liiketoimintakiellossa, ja hänen toimikelpoisuuttaan ei ole muutenkaan rajoitettu.

Pankin hallituksen jäsenellä ja toimivaan johtoon kuuluvalla tulee olla luottolaitoksen liiketoiminnasta, siihen liittyvistä keskeisistä riskeistä sekä johtamisesta sellainen osaaminen ja kokemus kuin henkilön tehtävään sekä luottolaitoksen toiminnan laatuun, laajuuteen ja monimuotoisuuteen nähden on tarpeen.

Luottolaitoksen johdon ajankäyttö

Hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen eivät saa kuulua ilman hallintoneuvoston eikä muu hallituksen jäsen ilman hallituksen suostumusta toisen yrityksen tai yhteisön hallintoon.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä